Unrwa
vastaa 3,5 miljoonan pakolaisleireillä asuvan palestiinalaisen koulutuksesta,
terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista. Leireillä kasvavat jo neljäs ja
viides pakolaisten sukupolvi, ja Unrwalla on heitä auttamassa yli 20000
työntekijää…Unrwan vuotuinen budjetti on noin 350 miljoonaa dollaria”.
YK:n alainen UNRWA (U.N.Relief and Works Agency) muodostettiin 52 vuotta sitten
avustamaan Israelin alueelta 1948 lähteneitä ja paenneita arabeja heidän
pakolaisleireissään. Epäilemättä järjestö on paljon auttanut vaikeassa
tilanteessa olevia. Vuosittain sen toimintaa rahoittaa eniten USA.
Kautta
vuosien niin rikkaiden kuin vähemmän rikkaiden arabimaiden osallistuminen on
ollut erittäin vähäistä. 1952 UNRWA:n johtaja Ralph Galloway tiuskaisi,
”Arabijohtajat eivät välitä hitustakaan pakolaisten elämästä tai kuolemasta.”
Järjestön
tuki jakaantuu 54% koulutukseen, 18% terveydenhoitoon, 10% sosiaaliapuun ja 18%
muihin tarpeisiin.
Aikaa
myöten pakolaisleireistä tuli arabiääriainesten värväyspaikkoja.
Jo
1950-luvulla kuului ääniä, jotka näkivät arabimaiden haluavan pitää pakolaiset
leireissä, joissa kasvaisi viha juutalaisvaltiota kohtaan. Aikaa myöten viha
kanavoituisi avoimeksi konfliktiksi.
Näin
kävi. Esim. UNRWA:n alainen Jeninin leiri on tuottanut useita terroristeja.
Viimevuosien itsemurhaiskijät ovat suurelta osin kotoisin sieltä.
Entinen
tiedusteluasiantuntija, USA:ssa ja Australiassa toiminut, Jack Morris
kyseenalaistaa UNRWA:n roolin nykytilanteessa.
Leirit
ovat ääriainesten vapaata toiminta-aluetta.
UNRWA:n
tuki on siis tietyssä mielessä samalla islamifundamentalismin tukea.
Morris
kutsuukin järjestöä ”rotankoloksi”, jonka kautta tässä tilanteessa tuetaan
terrorismia ja palestiinalaisjohdon korruptiota.
UNRWA: A CASH RAT HOLE SUPPORTING TERRORISM? Jack
Morris MPA, CCI, MAIPIO http://www.thepalmerpress.com/unrwa.html
Juhani
Aitomaa