Palestiinalaisalueille
suunnatun operaation aikana takavarikoitiin dokumentteja ja todistusaineistoa,
joka Israelin viranomaisten mukaan
osoittaa, että:
·
Arafat
on henkilökohtaisesti osallistunut terrori-iskujen suunnitteluun, rahoittamiseen
ja toteuttamiseen. Hän on rohkaissut tekijöitä ja johtaa yhtä iskuja tekevää
organisaatiota: Fatah Al Aksa prikaatia.
·
Arafatin
lähipiiri on suoraan vastuussa terrorismista. Näitä ovat mm. tiedustelujohtaja
Tawfik Tirawi ja rahoituksen järjestäjänä Fouad Shubaki.
·
Arafatin
alaisuudessa Al Aksa prikaatia johtanut Marawan Barghouti hyväksyi naisten ja
jopa lasten käytön Israelin vastaisissa terroriteoissa.
·
Arafat
miehineen on käyttänyt terroritekojen rahoitukseen varoja, jotka
palestiinalaishallinto on saanut aivan muuhun tarkoitukseen mm. EU:lta ja
muista maista.
·
Palestiinalaishallinto
maksoi budjetistaan Fatah järjestön terroristeille palkkaa ( 45 miljoonaa USD
kuukaudessa arabimaista tullutta rahaa, 9 miljoonaa USD EU:n rahoja).
·
Arafatin
hallinnolla on kaiken aikaa ollut läheiset suhteet Irakiin ja Iraniin, jotka
rahoittavat ja varustavat terrorismia.
·
Syyria
rahoittaa ja varustaa Hamas ja Jihad äärijärjestöjä. Niiden vahva tukikohta oli
Jeninin pakolaisleirillä.
·
Saudi-Arabia
maksaa terroristien perheille, myös itsemurhaiskijöiden omaisille.
·
Palestiinalaishallinto
on hankkinut aseita vastoin Israelin kanssa tekemäänsä sopimusta. Salakuljetus
on ollut laajamittaista ja sen johdossa on Fouad Shubaki.
·
Arafatin
päämajassa nähtiin paljon vaivaa sen eteen, että israelilaiset arabit olisi
saatu mukaan suorittamaan väkivaltaisia ja terroritekoja.
·
Palestiinalaishallinto
on suoraan vastuussa useista Israelissa tehdyistä autovarkauksista. Se väärensi
asiakirjoja, joilla Israelin kansalaisuuden omaavia arabeja syytettiin
yhteistyöstä vihollisen kanssa.
· Arafatin päämaja Ramallahissa muodostui terroristitekojen komentopaikaksi. Arafat lähimpine miehineen tiesi iskujen yksityiskohdat.
·
Palestiinalaishallinto
on täysin korruption saastuttama. Suuria summia ulkomaista saapunutta
talousapua päätyy korkeiden hallintoviranomaisten yksityisille tileille.
Yleishyödyllisiä varoja jaetaan epäoikeudenmukaisesti ja johtavia
palestiinalaisia hyödyttäen.
·
Hamas,
Jihad ja Fatah ovat suunnitelleet iskujaan yhteistyössä.
·
Jenin
muodostui itsemurhaiskijöiden tukikohdaksi ja esimerkiksi muille
palestiinalaiskaupungeille.
·
Israelin
operaation aikana terroristit käyttivät palestiinalaisia siviilejä
ihmiskilpinään. He operoivat ihmisten kodeista käsin, miinoittivat
yksityisasuntoja ja taloja, sekä räjäyttivät niitä syyttäen Israelia omistakin
teoistaan.
·
Fatah
ja Arafatin tiedusteluverkosto painosti ja kohteli kaltoin Betlehemin
kristittyjä arabeja. He kiristivät näiltä rahaa, maata ja omaisuutta, sekä
jättivät kristityt katujengien ja
muiden rikollisten ainesten vapaaksi kohteeksi ilman suojelua.