Oliko Jeesus Rikas??
(Alkuperäinen: Was
Jesus rich, Swanky messiah not far-fetched in Prosperity Gospel, John Blake, The
Atlanta Journal-Constitution, 22.10.2006).
Joka
vuosi jouluna maailman kristityt laulavat ”köyhästä Jeesus-lapsesta”, joka syntyessään
sai vuoteekseen seimen. Mutta pastori Creflo Dollar ei näe seimi-asiaa todistuksena köyhyydestä. Hän
uskoo Jeesus-lapsen syntyneen rikkauteen ja itämaan tietäjien tuoneen hänelle
rikkauksia. Hän uskoo messiaaseen, jolla oli
yltäkyllin rahaa ja joka tarvitsi kirjanpitäjän varojensa hallinnointiin. Hänen
Jeesuksensa pukeutui kalliisiin vaatteisiin – Jeesus oli rikas.
”Hän
oli rikas, hän oli kaikkea ja nuo sanat kuuluvat yhteen”, sanoo Dollar joka johtaa 23000 jäsenen World
Changers International seurakuntaansa. Dollar näkyy myös TV:ssa kuudella
mantereella. Dollar kuuluu
karismaattisen
liikkeen kasvavaan saarnaajajoukkoon, joka uskoo Jeesuksen olleen heidän menestysteologiansa
edelläkävijä.
”Oliko
Jeesuksella rahaa? Raamattu sanoo selvästi, että tietäjät toivat hänelle
kultaa. Se on selvä asia, hänellä oli kirjanpitäjäkin.”
Toki
kaikki kristityt eivät hyväksy Dollarin tulkintaa:
”Opetus
antaa ihmisille tekosyyn pyhittää omaahneutensa”,
sanoo Sondra Ely Wheeler, Wesley Theological Seminary:sta. ”Ihmisille kerrotaan mitä he haluavat kuulla: Syy siihen, että
sinulla on loistoauto on se, että Jumala rakastaa sinua.”
Dollar ja muut hänen
kaltaisensa
suositut saarnaajat
opettavat
menestysteologiaa,
jonka
perusopetus on, että
Jumala
palkitsee uskollisen
seuraajansa
rikkaudella,
terveydellä,
hengen voimalla
ja
veloista vapaalla elämällä.
Muita
kansainvälisestikin
tunnettuja
menestysteologian
opettajia
ovat mm. piispa T.D.
Jakes, Oral Roberts, piispa
Eddie Long, Benny Hinn,
Kenneth
Copeland, Joel
Osteen, jne. T.D. Jakesin
mukaan
Jeesuksen oli oltava
rikas,
koska ylläpiti
opetuslapsiaan
3 vuoden ajan.
Se,
mitä ennen edustivat
omalaatuiset
saarnaajatyypit,
kuten
pastori Ike 1970-luvulla,
on
nyt yleistä. Kun pastori Ike
kerskui,
ettei hänen
autotallissaan
riitä tilaa kaikille
loistoautoille,
kerskaamisesta
on
tullut näiden
saarnaajapiirien
yleinen tapa.
Ike keräsi miljoonia lupaamalla
rikkauksia
niille, jotka
seuraavat
hänen
häpeilemätöntä
opetustaan
ylettömän
materialismin
siunauksista.
Nyt miljoonat
ympäri
maailmaa seuraavat
näiden
saarnaajien TV
lähetyksiä
ja osallistuvat
heidän
massatilaisuuksiinsa.
Menestysteologia
saarnaajat
puolustelevat
opetustaan
sanoen,
että se ei oikeuta
henkilökohtaista
ahneutta.
Heidän
mukaansa opetus ei
keskity
rahaan, vaan hyvään
elämään:
terveyteen ja
ihmissuhteisiin.
Heidän
mukaansa
Jumala haluaa
antaa
parasta seuraajilleen
kaikilla
elämän alueilla –
samoin
kuin Hän antoi parasta
Jeesukselle.
“Kun seuraamme
Jumalan
tahtoa
kokosydämisesti,
ja se vie
meidät
tilanteisiin joissa
tarvitaan
Jumalan
yliluonnollista
huolenpitoa,
Hän
pitää meistä huolen”,
sanoo
saarnaaja Dennis
Rouse, 5000 jäsenisen
Victory
World Church:n johtaja.
“On
historiallisesti väärin
sanoa,
että Jeesus oli köyhä”,
sanoo
piispa Johnathan
Alvarado, 4000 jäsenen Total
Grace Christian Center
srk:sta. Hänen
mukaansa
Jeesuksella oli myös talo:
“Kuinka monta kirvesmiestä
tunnet, joilla ei ole omaa
taloa?” Alvarado uskoo
Jeesuksen ja hänen
opetuslastensa kuitenkin
eläneen “uhrauksellisesti”,
köyhiä auttamalla. Itse hän
sanoo ajavansa Nissanilla,
vaikka varaa olisi BMV:en tai
Bentleyhin.
Entä ne miljoonat kristityt
ympäri maailmaa, jotka eivät
ole saaneet osakseen
Jumalan materiaalista
siunausta? Dollarin mukaan:
“Osasyy on ymmärryksen
puute. Et voi saada jos et
tiedä. Olin köyhä ja
vararikossa kuten nuo ihmiset.
Minun piti ensin muuttaa
ajatteluni.” Dollarin srk:n jäsen
Rick Hayes uskoo Jeesuksen
olleen rikas, koska jotkut
raamatunkäännökset
ehdottavat, että Jeesuksen
syntymän aikaan 200
kuninkaan karavaani, ei vain 3
viisasta miestä, toi hänelle
kultaa. “Kukaan ei seuraa
vararikossa olevaa”, sanoo
Hayes.
Monet raamatuntuntijat pitävät
väitteitä Jeesuksen
varallisuudesta tuulesta
temmattuina.
Menestyssaarnaajat
vääristelevät historiaa ja
Raamattua, eivätkä he tunne
Jeesuksen ajan tapoja tai
olosuhteita. Heidän mukaansa
Dollarin ja muiden vastaavien
saarnaajien väitteet ovat
hölynpölyä. Mm. Jeesukselle
tuotu kulta mainitaan vain
yhdessä evankeliumissa eikä
siinäkään kerrota mitään
lahjan arvosta. “Tästä tehty
tulkinta Jeesuksen rikkaudesta
on täysin epäuskottava ja
tarkoitushakuinen”, sanoo
Sondra Ely Wheeler.
“The Politics of Jesus”
-kirjan
kirjoittaja Obery M. Hendricks
puolestaan sanoo Luukkaan
evankeliumin selvästi
kertovan, että eräät naiset
käyttivät varojaan Jeesuksen
ja opetuslasten hyväksi. “Jos
Jeesus oli rikas, mihin hän
tarvitsi naisten varoja?” Duke
yliopiston arkeologian
professori Eric Meyers ei ole
kuullut yhtäkään selkeää
perustetta ajatukselle, että
Jeesus olisi ollut rikas. Hän on
ollut kaivauksilla Nasaretissa,
jossa Jeesus eli 19 vuotta
elämästään. Hänen mukaansa
kaikki osoittaa, että Jeesus oli
ainakin yhtä köyhä kuin
muukin osa tuolloista tavallista
kansaa. “Hänellä ei ollut edes
omaa hautapaikkaa, vaan
ystävän piti antaa se hänelle.”
Kuinka
Benny Hinn kohtelee (sairaita) ihmisiä
(New Zealand Herald / Jonathan Marshall
10.6.2007 – BH:n kokous Uudessa Seelannissa)
He tulevat laumoittain
kokemaan teflon-evankelista
Benny Hinnin voiman. On
perjantai-ilta ja Benny on
saapunut kokoukseensa.
Lasten ei sallita kuljeskella
käytävillä, puheensorina on
kielletty ”voiteluhetkien” aikana
– vain ajoittaiset ”aamen” ja
”hallelujaa” huudahdukset ovat
sallittuja. Mitään poikkeuksia
ei sallita, ei sairailtakaan: Yksi
nainen, joka ilmeisesti
sairastaa Touretten
syndroomaa, sai kokea sen
kun järjestysmiehet raahasivat
hänet ulos Benny Hinnin
Aucklandin kokouksesta. ”Suu
kiinni. Et saa puhua kun
saarnaan! Kukaan ei saa
puhua silloin. Emme voi sallia
ihmisten puhuvan minulle kun
jaan sanaa”, huusi Hinn.
Yleisön joukossa oli paljon
sairaita jotka olivat tulleet
parannettaviksi. ”Olen tullut
tänne antamaan teille sanan
Herralta”, julisti Hinn joka on
yksi eniten ansaitsevista
”Herran profeetoista”. Hänen
vuositulonsa arvioidaan olevan
100-200 milj. USD:n välissä.
”Tämä on Herran huone, älkää
antako lasten leikkiä
käytävillä”, komensi Benny
Hinn. Erään lapsen
vanhemmalle hän tokaisi:
”Tämä ei ole kotinne eikä
jalkapallokenttä”.
Erästä toista kokouskävijää
Hinn nöyryytti 7000
ihmisen
edessä. Pitkä mies kulki
salissa ja sai päälleen Hinnin
itsellesi
istuimen, sinun pitää
ymmärtää,
että häiriö tappaa
voitelun
enkä anna kenenkään
häiritä
minua, istu alas...”
Saarnaaja
jakoi kiitosta
tuhansille,
jotka joutuivat
kääntymään
kokousareenan
ovilta
paikkojen täytyttyä. Hän
ylisti
niitä, jotka olivat
jonottaneet
jopa 12 tuntia
saadakseen
paikan. Monet
olivat
myös varanneet
paikkansa
etukäteen.
Hinn anoo nettisivuillaan 1,8
milj.
USD:n välitöntä
lahjoitusta:
”1,8 milj. USD on
välitön
ja kiireinen tarve ja
vaatii
huomiosi. Itse asiassa,
jos en saa kokoon tätä
summaa
seuraavien 72 tunnin
aikana,
ohjelmani ”This is Your
Day with Benny Hinn, saattaa
poistua
TV:sta”, luki Hinnin
viestissä.
Järjestöjä
ja niiden
varainkeruuta/-käyttöä
seuraava
Ministry Watch
kritisoi
Hinniä. Sen raportti
paljastaa,
että hänen
järjestöllään
on paljon
enemmän
kuin tarpeeksi
varoja
hoitaa kansainvälinen
toimintansa.
Ministry Watch
onkin
kehottanut uhraajia
vakavasti
harkitsemaan olla
antamatta
rahalahjoituksia
Hinnille.
Kainalosauvoja
käyttävä
perheenisä,
joka ei koskaan
ollut
käynyt kirkossa, mutta
seurannut
Hinnin TV-ohjelmia,
oli
tullut paikalle. ”Koin kuinka
valo
tuli kun suljin silmäni”.
Hän
sanoi aikovansa uhrata
varoistaan
Hinnin järjestölle ja
oli
tulossa myös kokoussarjan
toiseen
tilaisuuteen.
Lahjoitusten
lisäksi Hinnin
organisaatio
kauppasi
Raamattuja,
DVD levyjä ja 60
USD:n ”rukouspakkauksia”.
Benny Hinn
Tanskassa
(Alkuperäinen:BENNY
HINN TUMBLES IN DENMARK, Reportteri Claus Larsen Benny Hinnin Kööpenhaminan kokouksista
28-30.4.2006, kommentit James Randi)
Claus Larsen: Uskolla
parantaja
Benny Hinn, jonka
järjestö
haravoi miljoonia
dollareita
joka vuosi sairailta,
epätoivoisilta
ja petetyiltä, piti
3
päivän seminaarin
Kööpenhaminassa.
Yli 20000
ihmistä
maailman eri puolilta
osallistui.
Mitään epäselvyyttä
ei
ole siitä, etteikö tilaisuus
ollut
suuri menestys. Hinnin
nettisivut
Tanskassa kertoivat:
”Benny
Hinnin ristiretki
tavoittaa
koko kansakunnan”.
TV 2,
toinen Tanskan TV:n
pääasemista,
raportoi siitä 2,5
minuuttia
pääuutislähetyksessään.
Näin
koko Tanska sai
mahdollisuuden
seurata
lyhyen
hetken Benny Hinnin
versiota
Jeesuksen Kristuksen
sanomasta.
Hinnin nettisivut eivät
kuitenkaan
sanoneet mitään
siitä,
että Tanskan suurin TV
asema
DR teki 13 minuutin
pituisen
ohjelman kokouksista.
Toisaalta,
siinä ei ole
ihmettelemistä,
sillä ohjelma
oli
skeptinen toisin kuin TV
2:n. DR:n ohjelma oli sydäntä
särkevä.
Paikalla olevien
sairaiden
ja vammaisten
joukossa
seurattiin 9-vuotiasta
tyttöä,
joka kärsii murtuneesta
selkärangasta
ja on navasta
alaspäin
halvaantunut ja siksi
rullatuolissa.
Hänen isänsä
elätteli
toiveita heti alussa:
Benny
Hinn, tavalla tai toisella,
parantaa
hänen lapsensa. Niin
pitää
tapahtua.
James
Randi: Joitakin aikoja
takaperin
Torontossa Hinnin
kokouksessa
n. 8-vuotiaan
pojan
vanhemmat yrittivät
epätoivoisesti
murtautua
turvallisuusmiesten
ohi lavalle.
He
onnistuivat ja kantoivat
lapsen
näyttämölle huutaen,
että
ovat olleet useissa
tilaisuuksissa
mutta heiltä on
aina
kielletty pääsy lavalle.
Lapsella
oli jonkinlainen
halvaus
ja hän vääntelehti ja
itki.
Yleisön edessä Hinn otti
heidät
vastaan samalla
kuiskaten
jotakin vartijan
korvaan.
Kun pariskunta oli lavalla Hinn
otti
pojan syliinsä, valot
kohdistuivat häneen ja hän
sanoi
jotenkin tähän tapaan:
-Herra,
rukoilemme että
parannat
tämän viattoman
lapsen.
Tee se nyt, tai
päivässä
tai kahdessa, tai
viikossa
tai koska vain
viisautesi
mukaan. Mutta me
tiedämme,
että sinä parannat
hänet
kuten olet luvannut”.
Hinn antoi lapsen vartijalle ja
alkoi
laulaa. Kaksi muuta
vartijaa
saapui paikalle, pakotti
lapsen
vanhemmat
sivuportaita
alas ja käytävälle
joka
johti ulos kokouspaikalta.
Vartijat
avasivat oven ja
työnsivät
perheen kadulle.
Perheen
sanat hukkuivat
musiikin
ja ylistyksen sekaan...
Claus Larsen: Näyttämö oli
valmis
ja peli alkakoon.
Tilaisuus
näytti enemmän
rock-konsertilta
kuin
jumalanpalvelukselta.
Kesti
useita
tunteja kun laulettiin,
rukoiltiin
ja hoilattiin ennen
kuin
Benny Hinn ilmestyi.
Suuri
joukko Amerikasta
Hinnin
mukana seuranneita
vartijoita
piti huolen, että kaikki
tapahtui kuten pitikin.
Tuskin
Hinn oli astunut esille
kun hän jo kuiskasi jotakin
mikrofonilla
varustetulle
avustajalleen
ja katsoi sitten
kohti
DR:n pääkameraa. Heti
sen
jälkeen kameraa vaadittiin
suljettavaksi.
Hinnin edustaja
Truett Hancock selitti: ”Ikävä
totuus
on, että media ei ole
reilu
meitä kohtaan
raportoidessaan
tapahtuneista
ihmeistä,
ja siksi meidän piti
tehdä
päätös, että emme anna
medialle
sitä mahdollisuutta”.
Toisin
sanoen: koska ette
kerro
tapahtumista kuten me
haluamme,
ette saa kuvata
sitä
mitä oikeasti tapahtuu.
DR
TV-kanavan toimittaja oli
kuitenkin
varautunut asiaan
piilokameralla.
Sillä kuvattiin
kuinka
Hinn vuolaasti antoi
lupauksiaan,
kuinka lavalle
päässeet
tarkoin valittiin,
naisia
ekstaasissa, jne. Hinnin
mukaan
ihmeitä tapahtui
kaikkialla:
Joku parantuu nyt
ihosairaudesta,
jonkun
selkäranka
parani nyt, joku
koki
tulen tunnetta
ruumiissaan.
Jotkut taas
”lämmön
tunnetta”. Näitä
parantuneita
ei tietenkään
koskaan
nimetty. Kukapa
haluaisi
tarkastaa kun Pyhä
Henki,
Benny Hinnin käskystä,
tekee
työtään?
Monet
olivat aivan
ekstaasissa.
Onnekkaimmat ja
valitut
pääsivät aina lavalle
asti.
Lapselle, jolla oli todettu
aivokasvain
ja joka oli
menossa
leikkaukseen,
luvattiin,
että Jumalan voima
oli
jo aloittanut työn hänessä.
Vanhempi
nainen saattoi
kävellä
ilman keppiään.
Luusyöpää
sairastava nainen
saattoi
heilutella jalkojaan ja
käsiään
Hinnin imitoidessa
hänen
liikkeitään. Se näytti
hyvin
julmalta ja pilkkaavalta.
Ihmeellisen
parantumisen
jälkeen
Hinn kosketti
parannettavan
otsaa ja heitti
Jumalan
parantavaa voimaa
heitä
kohti ja PAM! - niin
mentiin
kanveesiin ja
ekstaasiin.
James
Randi: Lavalle
pääsevät
valitaan hyvin
tarkoin.
Kaikilla ns. uskolla
parantajilla
homma toimii
samoin.
Jokainen, jolla on
näkyvä
ja selvä vamma tai
sairaus:
jalka poikki,
rullatuolissa,
jne. saa tyytyä
pysymään
taka-alalla.
Kokouksen
jälkeen näkee
usein
kuinka ”parantajan”
kosketuksen
saaneet riutuvat
edelleen
samoissa vaivoissa,
kun adrenaliinin eritys heidän
kehossaan
ei enää ole
voimakasta
kuten ”parantajan”
koskettaessa.
Näitä ihmisiä ei
kukaan
enää seuraa ja heitä
kartetaan,
sillä he eivät
”pitäneet
uskoa
parantumiseensa”
ja joutuivat
taas
heti saatanan juonien
uhreiksi.
Claus Larsen: Selkärangan
vauriosta
kärsivä tyttö ei
saanut
terveyttään takaisin.
Luulen,
että hänen
vanhempansa
olivat vielä
pettyneempiä
kuin hän itse.
Ainakin
lavalla tyttö näytti siltä,
kuin
hän ei olisi ollut
kovinkaan
innoissaan
tilanteesta.
Uskolla
parantamisessa
se tarkoittaa,
että
hän itse on syypää
ongelmiinsa,
Benny Hinn ei
epäonnistu.
Jos paranet, se on
Jumalan
työ
parantajaevankelistan
kautta –
jos et parane syy on siinä ettet
uskonut
tarpeeksi.
Epätoivo
ruokkii toivoa ja toivo
saa ihmiset maksamaan
parantumisesta
ja
menestymisestä.
Valkoiset
muoviämpärit
kulkevat yleisön
joukossa
ja opetus: voit
parantua
ja menestyä jos
maksat
siitä, vaikuttaa. Sinun
pitää
”kylvää siemen”, ennen
kuin
voit pyytää armoa:
todellinen
faustilainen kauppa
paholaisen
kanssa.
Psykiatri
Henrik Day Poulsenin
mukaan
Hinn käyttää hyvin
yksinkertaisia
mutta tehokkaita
menetelmiä
kontrolloidakseen
yleisöään
ja saaden heidät
antamaan
rahaa. Mutta on
erittäin
epäeettistä vietellä
ihmiset
uskomaan, että esim.
pienen
lapsen aivokasvain
paranee
sekunnissa.
Ammattitaikuri
Michael
Ahlstrand,
joka seurasi Hinnin
kokousta,
selitti mistä
milloinkin
oli kysymys ja
kuinka
ihminen
”hypnotisoidaan”.
Hinnin show
oli
taitava, kyllin taitava ja siten
hyvin
tuottoisa antaen hänelle
mm.
mahdollisuuden majoittua
Kööpenhaminan
Marriott
hotellin
kuninkaalliseen
sviittiin,
jossa yksi yö maksaa
yli
3000 USD...