Raamattuun uskovat libe­raalit

Todd Wilken

"Kun jokin tulee heikoksi ja vanhanaikaiseksi, niin on sel­vää, että se pian katoaa. Tämä pätee myös kirkkoihin. Jos kirkko ei voi muuttua, se lopulta kuolee" (Rick Warren, Baptist Press, Sept. 22, 2003).

"On selvää, että muutos sekä liturgiassa että rakenteessa on väistämätön ja tämä muutos tulee todennäköisesti olemaan suuri, jopa täydellinen... niiden muotojen, jotka kirkko omaksui historiassa, täytyy väistämättä kuolla." [John Shelby Spong, Miksi kristittyjen täytyy muut­tua tai kuolla, Harper, 199g, p.198]. Toinen näistä lausun­noista tulee kuuluisalta kristi­tyltä liberaalilta, toinen kuului­salta kristityltä konservatii­vilta.... kumpi lausunto kuuluu konservatiiville ja kumpi libe­raalille? Et voi sanoa sitä, vai voitko?

 

Kuinka voi olla näin? Toinen vastustaa aborttia, ihmisen kloonaamista, kantasolututki­musta ja homoliittoja sekä sa­nojen "under God" poistamista uskollisuuden valasta ja sa­nojen "In God We Trust" va­luutasta. Toinen kannattaa näitä kaikkia. Toinen sanoo olevansa "Raamattuun us­kova," toinen ajattelee, että Raamattu on myytti. Silti mo­lemmat sanovat, että kirkon täytyy muuttua tai kuolla. Täy­siveriset liberaalit kristityt on helppo havaita. He sanovat si­nulle reilusti, etteivät usko, mitä Raamattu sanoo. Entä sitten liberaalit, jotka luulevat olevansa konservatiiveja? Entä liberaalit, jotka väittävät olevansa Raamattuun uskovia kristittyjä?

 

Monet kristityt luulevat tänä päivänä olevansa konservatii­visia. He ovat elämän ja per­heen puolesta. He äänestävät perinteisiä arvoja. Raamattuun uskovalle liberaalille ero poliit­tisten puolueiden välillä on va­kava kysymys, mutta erot us­konsuuntien välillä ovat mität­tömiä. Samalla kun he vaativat USA:n perustuslain tiukkaa tulkintaa, he suhtautuvat lep­susti Raamattuun ja sen teo­logiaan. Voiko sitten olla poliit­tisesti, yhteiskunnallisesti ja moraalisesti konservatiivinen olematta sitä teologisesti? Kyllä voi. Keskustele vain Raamattuun uskovien liberaa­lien kanssa. Samalla, kun he uskovat, että kulttuurin täytyy palata historialliseen perintee­seensä, he ajattelevat, että kirkon täytyy luopua omasta perinteestään. Samalla kun edellyttävät, että lippua täytyisi pitää ylpeästi esillä, he pel­käävät, että risti kirkossa voisi loukata etsijöitä.

 

Monet kristityt pitävät itseään konservatiivisina kristittyinä, mutta he ovat sekoittaneet kulttuurillisen konservatiivi­suuden ja teologisen konser­vatiivisuuden. Teologisesti näillä Raamattuun uskovilla kristityillä on paljon yhteistä liberaalien kanssa. He kyllä edelleen pe­riaatteessa vahvistavat Raa­matun jumalallisen innoituk­sen, mutta ovat omaksuneet liberaalien tavan ajatella. Se tosiasia, että niin monet muu­ten "konservatiiviset" kristityt eivät pysty näkemään saman­kaltaisuuttaan liberaalien kanssa, on merkittävää. Se to­siasia, että niin monet Raa­mattuun uskovat liberaalit ei­vät pysty näkemään kulttuuril­listen ja teologisten

käsitystensä eriparisuutta, on hämmästyttävä. "Samalla kun evankeliset ja muut konserva­tiiviset protestantit pitäytyvät periaatteessa kirjoitusten kor­keaan oppiin, niin varsinkin kaksi viimeistä vuosikymmentä on nähnyt kasvavan halveksunnan, joka kohdistuu heidän saarnojensa tekemiseen Raamatun selit­tämiseksi; ennemminkin on usein niin, että Raamattua käytetään lainausten lähde­kirjana sille, mitä todella halu­amme sanoa." (Horton, A Better Way, Baker, 2002 p.218) On siis mahdollista vahvistaa Raamatun arvovalta periaatteessa samalla, kun käytännössä sen kieltää. Raamattuun uskovat liberaalit eivät ole liberaaleja siinä, mitä he sanovat Raamatusta. Raamattuun uskovat liberaalit ovat liberaaleja siinä, kuinka he käyttävät Raamattua.

 

"Kaikissa keskeisissä asioissa yhteys, epäilyttävissä vapaus ja kaikissa rakkaus". Tämä on itsestään selvää monille tämän päivän kristityille. Se yhdiste­tään usein pyhään Augus­tinokseen. Kuitenkaan hän ei koskaan sanonut niin. Tosiasi­assa tämän sananparren juu­ret ovat myöhäisemmät ja var­haisessa saksalaisessa libera­lismissa. Mielipiteen todellinen kirjoittaja oli eräs 17. vuosisa­dan luterilainen, Peter Meider­lin. Meiderlin oli ahdistunut opillisista kiistoista ja ajatteli, että pitäytyminen opillisessa puhtaudessa oli saatanasta. Meiderlin suositteli minimalis­tista suhtautumista oppiin: "Lyhyesti, jos vain näkisimme yhteyden keskeisissä asioissa, vapauden sivuasioissa ja kai­kissa asioissa rakkauden, niin asiamme olisivat varmasti mitä parhaimmalla tolalla." Liberaalit kristityt ovat tehneet Meiderlin'in säännöstä sydä­men asian, mutta niin ovat tehneet myös monet Raamat­tuun uskovat kristityt. Kun on kyse opista, heitä eivät huo­lestuta yksityiskohdat. Ja ai­van kuten liberaaleilla, kun Raamattuun uskovat puhuvat "yhteydestä olennaisissa", niin on täysin selvää, mitä nuo "olennaiset" ovat.

 

Piispa T.D.Jakes oli pääpu­huja Willow Creek'in elokuun 2004 johtajien kokouksessa (Leadership Summit). Jakes on bestseller-kirjailija, mega­kirkon pastori ja suosittu TV-evankelista. Ainoa ongelma on, että Jakes kieltää raama­tullisen kolminaisuusopin. Onko kolminaisuus "keskeinen asia" vai "sivuasia" Willow Creek'issä? Willow Creek vah­vistaa kolminaisuuden julki­sessa opin julistuksessaan, mutta muista, että mitä Raa­mattuun uskovat liberaalit vahvistavat periaatteessa, he usein kieltävät sen käytän­nössä. Rick Warren vähättelee "oletettuja teologisia ristiriitoja" kristittyjen välillä. Hän näkee ne tuloksena siitä, että tie­tomme Jumalasta on rajoitettu. Hän hylkää erimielisyydet ve­toamalla siihen, kuinka "suuri" Jumala on: "Maan päällä ’nä­emme lasin läpi hämäräst’ – niinpä  tarvitsemme ison an­noksen nöyryyttä käsitelles­sämme erimielisyyksiämme. Jumalan tiet ovat peljättävät ja inhimillisten kykyjemme tuolla puolella. Hänelle ei ole mikään ongelma sovitella oletetut teologiset kiistamme, joista väittelemme, kun ideat eivät istu sievästi meidän loogisiin systeemeihimme." (Rick War­ren, Purpose-Driven Preaching, Preaching, Sept. 2001) Tämä kuulostaa oikealta ja avaramieliseltä, mutta se ei todellisuudessa pidä paik­kaansa niiden asioiden suh­teen, joita tuolla periaatteella ajetaan. Voiko Jumala sovi­tella teologian, joka sanoo, että ihminen on täydellisesti turmeltunut, sellaisen teolo­gian kanssa, joka sanoo, ettei hän sitä ole? (s.o. Schuller) Voiko Jumala sovitella teolo­gian, joka opettaa yksin uskoa, sellaisen teologian kanssa, joka opettaa uskoa ja tekoja? (s.o. Roomalaiskatolisuus).

 

Don Matzat tiivisti hyvin Raa­mattuun uskovien liberaalien opillisen minimalismin: "Me­nestyvät evankeliset pastorit, kuten Bill Hybels ja Robert Schuller, eivät todellisuudessa ole yhtään erilaisia kuin me­nestyvä nykyajan liberaali pa­pisto, kuten Sloan Coffin ja Harry Emerson Fosdick. Siinä missä Coffin ja Fosdick ra­kentavat seurakuntaansa ve­toamalla ihmisen järkeen, Hy­bels ja Schuller "kasvattavat seurakuntaa" vetoamalla

tunteisiin (tunnettuihin tarpei­siin) ja ihmisten kokemuksiin. Siinä missä klassinen liberaali pastori kyseenalaisti perintei­sen kristinopin totuuden jär­keilyn perusteella, postmo­derni pastori ei välitä opista, vaan keskittyy menetelmiin, jotka tuovat menestyksen" (Matzat, The New Liberals, Is­sues and Etc. Vol.3 #2, 1998).

 

Pastori James Perry esitti vuonna 2004 kiihkeän vetoo­muksen seurakunnalleen: "Miten olisi, jos panisimme syrjään kaikki meitä jakavat asiat ja käyttäisimme kaikki ai­kamme ja voimamme keskit­tyen saavuttamaan ne, jotka tuntevat olevansa kuin ulos heitettyjä ja kertomaan heille Jumalan rakkaudesta? Toi­veeni on, että meistä tulisi enemmän kiinnostuneita le­vittämään Jumalan armoa kuin olemaan oikeassa" (Procee­dings of the General Council, UMC, Dailing Editions, Vol. 4, #6) Jälleen oikeankuuloinen ajatus. Mutta vaatiko Perry evankelioimaan enemmän? Vaatiko hän suurempia pon­nisteluja lähetystyön hyväksi? Eipä todellakaan. Perry puhui USA:n yhdistyneen metodisti­kirkon vuoden 2004 yleiskoko­uksessa Pittsburgh'issa pe­rustellen, miksi aktiivihomoille pitäisi antaa kaikki oikeudet kirkossa. Mike Horton kuvailee tätä ajattelutapaa hyvin: "Kuulemme lisääntyvästi, että tehtävä on se, mikä yhdistää, eikä teologia. Opillisia eroja vähätellään, kunhan vain kaikki olemme samaa mieltä tehtävästä ja sen menetel­mistä” (Horton, A Better Way, p.215). Myös George Barna kehottaa seurakuntaa: "On ratkaisevan tärkeää, että pi­dämme mielessä tiedonväli­tyksen perusperiaatteen: yleisö, ei sanoma, on kuningas ... sanomamme on sopeutet­tava yleisön tarpeisiin"... (G. Barna, Marketing the Church, NavPress, 1998, p.145). C. Peter Wagner on samaa mieltä:”...meidän pitäisi nähdä selvästi, että päämäärä TO­DELLA oikeuttaa keinot. Mikä muukaan voisi oikeuttaa kei­not? Jos käyttämäni mene­telmä saavuttaa päämäärän, johon tähtään, niin se on hyvä menetelmä ...” (Wagner, Your Church Con Grow, Regal Books, 1976, p.137).

 

John Shelby Spong, kenties liberaalein elossa oleva kris­titty tänä päivänä, kirjoittaa: "Synnin ja sovituksen kieli on virrannut kristillisistä piireistä niin kauan, että se on saavut­tanut pyhän mantran ase­man... Kuitenkin lähempi tar­kastelu paljastaa, että nämä pyhät käsitteet sekoittavat meidät inhimillisen elämän nä­kemykseen, joka ei enää toimi" (Spong, Why Churches Must Change, p.44). John Osteen, "Raamattuun uskova kristitty ja Amerikan suurim­man megakirkon pastori, sa­noo [lähes} saman asian yk­sinkertaisemmalla kielellä: "Olemme kuulleet paljon Ju­malan tuomiosta, mitä emme saa tehdä ja mikä pitää meidät poissa taivaasta. On aika ih­misten alkaa kuulla Jumalan hyvyydestä, Jumalasta, joka rakastaa heitä, Jumalasta, joka uskoo heihin, Jumalasta, joka tahtoo auttaa heitä" (Joel Osteen, Your Best Life Now, 2004, p.57). Miksi sitten täy­dellinen ja pyhä Jumala ra­kastaa meitä kaikkine vi­koinemme ja heikkouk­sinemme? Siksikö, että Jee­sus eli täydellisen elämän ja kuoli täydellisen kuoleman mei­dän sijastamme? Ei! On selvää, että Joel Osteenin mielestä synti ei ole ongelma Jumalalle eikä meille. Bill Hy­bels toisaalta var­masti uskoo, että synti on on­gelma, mutta mitä Raamattuun uskovat libe­raalit vahvistavat peri­aat­teessa, sen he usein käytän­nössä kieltävät. Kun sisäinen tut­kimus Willow Creek'in jäse­nis­tössä paljasti, että "pro­sentuaali­sesti suuri osa" (15% naimatto­mista, 38 % yksin­huoltajista ja 41% eronneista) myönsi olleensa laittomissa sukupuolisuhteissa viimeisen puolen vuoden aikana, niin Hybels ei painottanut synnin vakavuutta: "Hybels ei kutsu­nut seurakuntaa katumaan kapi­naansa pyhää Jumalaa vastaan. Sen sijaan hän pai­notti Jumalan säälivää rakka­utta: 'Me olemme nääntyneitä rakkauden puutteesta särky­nein sydämin, jotka tarvitse­vat korjausta, jonka Hän yksin voi pysyvästi antaa...'" (Prichard, Willow Creek Seeker Services, Baker, 1996).

 

Kyllä, jäsenet ovat varmasti olleet "nääntyneitä rakkauden puut­teesta särkynein sydä­min". Kaikki se on tietysti totta, mutta se ei ole koko totuus. Mitä puuttuu? Onko se evan­keliumi? Meidät esitetään tyy­dyttämättöminä, kyvyttöminä, puutteenalaisina, levottomina, kaipaavina, haavoitettuina ja pe­lokkaina, mutta ei syntisinä. Tämä on evankeliumi ilman syntiä. Syn­ni­tön evankeliumi tyydyttää syntisiä, mutta ei pelasta heitä. Synnitön evankeliumi edellyt­tää Jeesusta, joka on pelkäs­tään myötätuntoi­nen, ei mei­dän sijaisemme ristillä. Synni­tön evankeliumi on evanke­liumi, jossa ristiinnaulittu Kris­tus on tarpeeton. John Spong tie­dostaa tämän. Hän on mi­tätöinyt ristin. "Jumala rakas­taa sinua", ei ole mikään evankeliumi. Maailma on täynnä epäuskoisia, jotka lu­jasti uskovat Jumalan rakasta­van heitä. Prichard kirjoittaa Willow Creek'in tutkimukses­saan: "Kaikki etsijät ja viikon­loppukävijät, joita haastattelin, olivat vakuuttuneita, että Ju­mala rakastaa heitä. Heillä oli tämä käsitys jo ennenkuin tuli­vat Willow Creek'iin" (Prichard, Willow Creek Seeker Services, Baker, 1996, 2002, p.264).

 

"Jumala rakastaa sinua", ei riitä. Se, mitä epäuskoisten täytyy tie­tää, on, kuinka Ju­mala heitä ra­kastaa:

" Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti aino­kaisen Poikansa maail­maan, että me eläisimme hä­nen kauttansa. Siinä on rak­kaus - ei siinä, että me rakas­timme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lä­hetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1. Joh. 4:9-l0). Olemme kuulleet liberaalien sa­novan sitä vuosia: "Seura­kunnan täytyy muuttua tai kuolla. Mitä tu­lee oppiin, älä murehti yksityis­kohdista. Mei­dän erimielisyy­temme eivät merkitse mitään. Loppujen lo­puksi oppi vain erot­taa, teh­tävä on se joka todella yh­dis­tää meidät. Ja kun on kysymys tuosta tehtävästä, olemme oi­keu­tettuja käyttämään tarpeel­lisiksi katsomiamme keinoja. Muista tämä, ihmiset tarvitse­vat tietää, että Jumala rakas­taa heitä.” Ny­kyään kuulemme Raamattuun us­kovien kristit­tyjen sanovan juuri samoja asioita. Vanhan linjan libe­raalit pitävät evankeliumia irratio­naalisena: Raamattuun usko­vat liberaalit pitävät sitä sopi­matto­mana. Vanhan linjan li­beraalit ar­vostelivat evanke­liumia. Raamat­tuun uskovat liberaalit pyrkivät antamaan sille uuden kauneuskä­sittelyn. Vanhan linjan liberaalit yrittivät purkaa evankeliumin, Raa­mattuun uskovat liberaalit pyr­kivät uudistamaan sen. Näke­vätkö Raamattuun uskovat li­beraalit, kuinka liberaaleja he todellisuu­dessa ovat? Eivät. Onko heillä hyvä tarkoitus? Varmasti! Vanhan linjan libe­raaleistakin toisilla oli hyvä tarkoitus. Kun seurakunta noudattaa liberaalien neuvoja - Raamattuun tai johonkin muu­hun uskovien - evankeliumin sanoma kärsii. Kun liberaalit - Raamattuun tai johonkin muu­hun

uskovat - saavat määrätä, risti hämärtyy. Kun risti hämärtyy, syntiset eivät pelastu.