Kirjailija Lasse Lehtinen Lähi-idän tilanteesta

Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa Kaleva-lehdessä otsikolla ”Lännen ’hyödylliset idiootit’”: “Kiusaaja vei arkkipiispa Paarman korkealle vuorelle ja sanoi: ’Katso, minä annan sinulle älykköjen suosiota ja paljon palstatilaa, jos suostut ymmärtämään myös minun menettelytapojani Lähi-idän kriisissä.’ Kuten sittemmin on käynyt ilmi, arkkipiispa lankesi kiusaukseen. Hänen mukaansa ’itsemurhaiskut ovat osoitus palestiinalaisten epätoivosta’. Samalla hän ymmärtää israelilaisten pelot, he ovat nyt kuitenkin ’menneet liian pitkälle’. Kyyniset aikuiset miehet aivopesevät lapsensa uskomaan, että jos nämä vyöttävät itsensä räjähteillä ja kävelevät Israelissa kahvilaan tai bussiin ja painavat nappia, niin he pääsevät paratiisiin. Sielläkin he pääsevät lähemmäksi Allahia, sillä marttyyrin osa on parempi kuin tavallisen sotilaan. Ylimääräisenä bonuksena he saavat juoda viiniä ja ilotella 72 neitsyen kanssa Koraanin mukaan.”

Lasse Lehtinen jatkaa muistuttamalla, kuinka PLO nousi maailman tietoisuuteen järjestämällä verilöylyn Munchenin olympialaisissa 1972. Se on aina ilmoittanut tavoitteekseen Israelin valtion tuhoamisen. Israel kuitenkin tunnusti PLO:n palestiinalaisten edustajaksi 1993 ja Arafat nimitti itsensä presidentiksi 1996. Kaiken aikaa Arafat on johdonmukaisesti hylännyt kaikki rauhantarjoukset. Israelissa sallitaan rauhanliike, Palestiinan alueilla ei.

Lehtinen kirjoittaa: ”Lenin puhui aikoinaan länsimaiden intellektuelleista, noista ’hyödyllisistä idiooteista’, jotka hyvää tarkoittaen edistivät punaisen terrorin asiaa. Heidän määränsä ja hyväuskoisuutensa tuntuu pysyvän vakiona vuosikymmenestä toiseen. Kansalaiskeskustelijat pääkirjoittajia ja arkkipiispoja myöten tuntuvat tietävän mitä Israel ei saa tehdä. Se ei saa vastata väkivaltaan väkivallalla. Samalla logiikalla ei sivistynyt maailma olisi milloinkaan saanut vastustaa hunneja, kommunisteja, natseja tai talebaaneja.”

Lehtinen toteaa, että näiden mielipidekirjoitusten joukosta ei kuitenkaan löydy neuvoa, miten terrorismin saisi päättymään. Hän muistuttaa myös, että kohta 500 juutalaista on kuollut itsemurhaiskuissa. Se on väkilukuun suhteutettuna 7 kertaa enemmän, kuin mitä kuoli WTC:n terrori-iskussa syyskuun 11. pvä viime vuonna. Sharonin politiikkaa Lehtinen pitää onnettomuutena Israelille, mutta ”siihen ajauduttiin, kun arabimaailman fanaatikot asettivat päämääräkseen Israelin valtion lopullisen hävittämisen.” Hän muistuttaa myös, että Israel on demokratia, arabivaltiot yleensä diktatuureja: ”Sharon on saanut valtuutensa vapaissa vaaleissa, mutta Arafat on itsensä valitsema kansanjohtaja.” Lehtinen sanoo suoraan, mistä suomalaiset kirjoittajat yleensä vaikenevat: ”On eurooppalaisittain melko perverssiä, että vanhemmat ovat ylpeitä lapsesta, joka on räjäyttänyt itsensä ja parikymmentä israelilaista kappaleiksi.”

Lehtisen toteamukseen, että ”tässä sodassa ei taatusti ole viatonta osapuolta” voidaan yhtyä.

Lehtinen lopettaa muistuttamalla, että juutalaiset eivät toista kertaa aio lammasmaisesti kävellä holokaustiin.

Lasse Lehtisen kirjoitus on tervetullut poikkeus suomalaisen julkisuuden henkilön kirjoittamana. Yleensä selvät faktat sivuutetaan. Ehkä osasyy tällaiseen on, että Israel muistuttaa olemassaolollaan muuta maailmaa näiden omista vioista, joita ei haluttaisi tunnustaa. Samalla kun puhutaan taistelusta terrorismia vastaan, tuetaan palestiinalaisten terrorismia. Kuinka moni EU maiden kansalainen lopulta hyväksyisi sen, että hänen veromarkkojaan käytetään maksamaan terroristien ja asemiesten palkkoja?? Kuka poliitikko ottaa asian esille?? Kuka presidentti tai ulkoministeri puuttuu siihen??

Poliittiset johtajat voisivat ottaa asiakseen toimia faktojen, ei mielikuvien, pohjalta. Vanhat neuvostoajan mielikuvat Israelista tulisi heittää romukoppaan. Israelin sijasta painostus tulisi suunnata arabimaihin ja palestiinalaisiin. Israel kansana ja kansan johtajat ovat hyväksyneet Palestiinan valtion muodostamisen. Totuus on, että suuri osa arabimaailmaa ei hyväksy Israelin valtiota. Palestiinalaisjohdon tulisi taltuttaa ensin omat ääriaineksensa ja vasta sitten astua neuvottelupöytään. Kun he eivät siihen kykene, Israel joutuu sitä tekemään. YK:n tulisi painostaa palestiinalaishallintoa ja arabimaita tukahduttamaan ääriainesten toiminta. Mutta entä jos maltillistenkin arabijohtajien tyyneys on vain kulissi? Arafat nousi maailman tietoisuuteen julmana terroristijohtajana.

Voiko terroristista tulla rauhaarakastava valtionpäämies? Aika on näyttänyt, että ei, ainakaan Arafatin kohdalla.

Mikä kansa, Suomi mukaan lukien, hyväksyisi rajanaapurikseen kansan, jonka seasta kaiken aikaa saapuu rajan yli ihmisiä, joiden ainoa päämäärä on tappaa itsensä ja siinä ohessa naapurimaan kansalaisia niin monta kuin mahdollista? Ei mikään maa hyväksy sitä. Miksi Israelin pitäisi?

Juhani Aitomaa