KRISTITYT JA ISRAEL LOPUNAIKOINA

 

LOPUNAIKA

Lopunaikojen arviointi on aina ollut suosittu harrastus kristikunnassa. [1]

 Aikatauluja ja määrähetkiä on laskettu ja Raamatun profetioita sovitettu moniin yhteyksiin.

Juutalaisen perinteen mukaan ihmisen aika, 6000 vuotta, on jaettu kolmeen 2000-vuoden jaksoon:

-2000 vuotta ilman tooraa (hepr. ’torah’: ’opetus’, ’oppi’, ’ohje’ – tunnetaan yleensä nimellä ’laki’, joka ei kuitenkaan ole hepr. sanan paras vastine. Toora on viisi Mooseksen kirjaa, ’Mooseksen laki’.)

-2000 vuotta tooran kanssa

-2000 vuotta lopun aikaa.[2]

 

Lopun aika tunnetaan myös Messiaan ajan nimellä. Eräät rabbit pyrkivät ajoittamaan ’Messiaan ajan’ saapumisen jopa kuukauden ja päivän tarkkuudella. Samoin kristillisyyden liepeillä on tehty samankaltaisia laskelmia esim. äsken tapahtuneen vuosituhannen vaihteen suhteen.

Talmudin ja Mishnan eskatologiassa on samanlaisuutta Raamatun eskatologian kanssa.

1000-vuotta kestävän, maanpäällisen Messiaan valtakunnan ajatus on juutalaisuudessa. Sanotaan, että ”Pyhä, ylistetty olkoon Hänen nimensä, uudistaa maailman vasta 7000 vuoden jälkeen”. Sitä edeltävät ’Messiaan synnytyskivut’, jotka ovat koko maailmaa, Israelia ja juutalaista kansakuntaa koskevia ahdistuksia ja katastrofeja. Rabbit puhuvat tästä ajasta nimellä ”viimeinen lopun aika” ja ”lopun ajan päätös”. Synnytyskipujen jälkeen maailmalle ja Israelille koittaa rauhan ja onnen aika Messiaan hallitessa.

 

Kristillisyydessä ja juutalaisuudessa on ollut sama kiinnostus lopun aikaa kohtaan. Se on luonnollista, sillä onhan tosi kristillisyyden ja tosi juutalaisuuden juuri sama: Sama Raamattu ja sama Jumala, sama Messias, Kristus.

Monet ovat odottaneet Kristuksen, Messiaan, tulemuksen tapahtuvan omana aikanaan. Uskonnolliset ihmiset, sekä juutalaisista, että pakanoista, ovat aina olleet taipuvaisia seuraamaan messiashahmoja ja  suuria ”Jumalan maanpäällisiä edustajia” (kuten Rooman paavi, tai edesmennyt rabbi Menachem Schneerson).

 

Voidaan todeta, että meidän totuuteen halajavien kristittyjen suunta ei saisi olla Roomaan, vaan Jerusalemiin. Juutalaisista juurista löytyy paljon Raamatun sanaa selittävää materiaalia. Eräs lopun ajan piirre on ollut pyrkimys kitkeä seurakunta irti sen juutalaisista juurista. (Room.katolinen kirkkolaitos ja sen vaikutus).

 

 

LOPUNAIKA ALKOI MESSIAAN 1. TULEMUKSESTA

Jeesuksen opetuslapset olivat aikansa juutalaisia ja kovin kiinnostuneita tulevasta rauhan ajasta, jossa Israelilla on merkittävä osuus. Apt.1:6:

”Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: ’Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?’”.

Opetuslapset uskoivat Jeesuksen Messiaaksi ja odottivat innolla messiaanista aikaa.

Niin tekivät monet muutkin juutalaiset. Kun evankeliumeista luemme Jeesuksen viimeisestä saapumisesta Jerusalemiin pääsiäisjuhlille, mieleemme piirtyy näky suuresta ihmisjoukosta, joka riemuiten ottaa Herran vastaan pitäen Häntä Messiaana ja Rooman ikeen alta vapauttavana poliittisena vapahtajana.

Monet juutalaiset oppineet ajoittivat Messiaan ilmestymisen tähän aikaan tapahtuvaksi. Ihmisen aikaa oli eletty 4000 vuotta, 2000 vuotta ilman Mooseksen lakia, 2000 vuotta lain kanssa ja nyt oli käsillä Messiaan aika. Juutalaisen kansan Messias odotus oli hyvin voimakas.

 

ISRAELIN JA SRK:N LOPUNAIKA ON 2000 VUOTTA

Juutalaisen lopun aikaa, eli Messiaan aikaa, koskevan jaottelun mukaan huomaamme, että olemme jo 2000 vuotta eläneet lopun aikoja. Messiaan aika olisi täten sama kuin Hänen seurakuntansa aika maan päällä. Apostolit liittivät lopun ajan jo omaan aikaansa.

1.Kor.10:11

”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut”.

Hepr.9: 26:

”sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä”.

1.Piet.1:20

”hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten”. 

1.Joh.2:18 

”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika”.

 

On selvää, että apostolit liittyivät juutalaiseen perinteeseen. Lopun aika, Messiaan aika,  alkoi Hänen ensimmäisen tulemuksensa hetkellä.

Juutalaiset osasivat odottaa Messiasta samaan aikaan, kun Hän ilmestyi. Ainoa virhe oli odottaa pelkästään poliittista vapahtajaa, joka olisi tuonut maallisen hyvinvoinnin ilman kiusallista muistutusta ihmisen syntisestä tilasta.

 

RISTIN HÄPEÄ JA LOPUNAJAN SEURAKUNNAN TODISTUSTEHTÄVÄ

Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen joutuvansa ristille, nämä olivat torjuneet ajatuksen. Ihmisen mieli toimii siten, että vaikea ja tuskallinen asia torjutaan, eikä sitä haluta uskoa. Todellisuus halutaan unohtaa ja vaikeat asiat peittää muulla toiminnalla. Niitä ei haluta tunnustaa eikä kohdata. Jeesuksen kuolema ristillä oli opetuslapsille ensin järkytys ja tappio. He pakenivat Getsemanesta, kun Jeesus vangittiin. Pietari, joka oli kieltänyt Herraa puhumasta tulevasta kärsimyksestään (mm. Mar.8:31-33), kielsi rakastetun mestarinsa. Sitten meille kerrotaan Luuk.22:62, että hän ”itki katkerasti”. Pietari itki koska pettyi itseensä, pelkuruuteensa – ja koska vahva Messiaan ajan odotus oli yht’äkkiä menetetty, kaikki näytti turhalta, kadotetulta.

Ristinkuolema oli valtava häpeä. Israelin lunastus oli taas kerran ollut pelkkä kupla. Tällainen ajatus oli varmaan monen mielessä. Johannes 20:19 kertoo, kuinka opetuslapset kokoontuivat yhteen saatuaan tiedon tyhjästä haudasta. Meille sanotaan, että he olivat peloissaan. Nuo kolme päivää ja kolme yötä, jotka Herramme vietti haudassa, olivat tuskallinen ahdistuksen aika kaikille opetuslapsille.

 

Kun me luemme lopun aikoja käsittelevää, Israelia koskevaa Raamatun ennustusta, siellä on meille Israelin ystäville sekä lohdullista, että tuskallista asiaa.

Kuten Herran opetuslapset kieltäytyivät ajattelemasta, mitä Herra itse opetti tulevasta kärsimyksestään, usein mekin kieltäydymme hyväksymästä sitä tosiasiaa, että Israel, joka jo nyt kärsii paljon, joutuu kärsimään vielä enemmän.

 

Kun Jeesus vastaa opetuslasten kysymykseen, Hän opettaa heitä, että aikain merkkien tutkailu ei saa sivuuttaa todistustehtävää, Apt.1:7-8:

”Hän sanoi heille: ’Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka’.”

Paitsi opetuslapset aikanaan, myös juutalaiset oppineet pettyivät, kun luvattu Messias ei saapunut vapauttamaan kansaansa. Myös he lopettivat aikain merkkien laskemisen, ja sanottiin, ”Kaikki lasketut ajat ovat ohi ja kaikki riippuu katumuksesta ja hyvistä teoista”.

 

Jeesus varusti juutalaiset opetuslapsensa julistamaan evankeliumia. Sen julistuksen kautta syntyi seurakunta, (voidaan puhua lopunajan seurakunnasta) johon Jumala liittää myös pakanakristityt. Sama tehtävänanto kuuluu kaikille uskoville kaikkialla.

Seurakunnalla on todistustehtävä julistaa Kristuksen tuomaa syntien sovitusta kaikille ihmiselle.

Juutalaisen kansan ja Israelin (historian) kautta Jumala tuo esille Sanan varman ja muuttumattoman totuuden. Juutalaisen kansan historia todistaa Raamatun alkuperän. Kansan ja maan historia on toteutunut yksityiskohtia myöten Raamatun ennustamalla tavalla. Loppukin tulee toteutumaan. 

 

LOPUNAJAN KRISTITYT (SEURAKUNTA) JA ISRAEL (JUUTALAINEN KANSA) MAAILMAN VIHATTAVANA

Tämä 2000 vuoden pituinen lopun aika, jonka loppuhetkissä me ilmeisesti elämme, on koetellut sekä seurakuntaa, että Israelia. Molemmat ovat kohdanneet vastustusta ja vainoa. Karkotus ja kuolema on ollut ajoittain ja osittain kummankin osana historian pyörteissä.

Raamattu ilmoittaa, että maailma vihaa aitoa Kristuksen seurakuntaa, Joh.15:19:

”Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.”

Edelleen sanotaan, 1.Piet.5:8

”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.”

 

Maailma vihaa Israelia, Ps.83:5:

”He sanovat: ’Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta’".

Tämä psalmi kuvaa pakanakansojen ainaista asennetta Israelia ja juutalaista kansaa kohtaan. Historia, jo ennen seurakunnan aikaa ja sen aikana, osoittaa tämän selvästi.

Saman psalmin jae 13 mainitsee Israelia vihaavien sanovan,

”Anastakaamme itsellemme Jumalan asunnot”.

 

Langennut enkeli Lusifer, josta Jeesus käyttää nimitystä ”tämän maailman ruhtinas” (Joh.12:31,14:30,16:11), ilmoittaa tavoitteensa lähes samoin sanoin Jes.14:13-14.

”Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman

vertaiseksi.'”

 

Halu tuhota Israel tulee samasta lähteestä, kuin halu olla Jumalan vertainen tai Häntä korkeampi. Tuo halu on sama langenneella enkelillä ja langenneella ihmisellä. Se kumpuaa Jumalasta luopuneen syntisen luonnon ylpeydestä. Onhan Jumala luvannut pitää Israelin elossa aina ajan loppuun saakka. Vastamielisyys Jumalaa kohtaan koskee myös Hänen lupauksiaan.

 

Jer.31 luku kuvaa Israelin uudistusta ja uutta liittoa. Luvun lopulla Herra mainitsee mm.,

”Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra (jae 37).”

Yhtä mahdotonta kuin ihmisen on päästä perille maailmankaikkeuden salaisuuksista, on se, että Herra hylkäisi Israelin.

 

Aina kun juutalaiset ovat omassa maassaan ja Israel itsenäisenä valtiona, se on joutunut kohtaamaan vastustusta. On ollut lyhyitä rauhan aikoja, mutta kokonaisuutena voidaan sanoa Israelin alueen olleen aina jatkuvan uhan alla. Historia ja nykyisyys ei tunne toista valtiota, jolla olisi samanlainen kohtelu. Raamatun asiasta antama kokonaiskuva ilmoittaa tilanteen syyksi:

1. Ihmisen ja koko ihmiskunnan syntisen tilan, joka on kapina Jumalaa ja Hänen sääntöjään vastaan. Juutalainen kansa ja Israelin valtio on kiusallinen muistutus oikeasta Jumalasta ja Hänen valtasuuruudestaan. Siitä halutaan eroon ja Israelia vastustetaan.

2. Israelin luopumus Herrasta. Maa-alueiden tai koko valtion menetys on Jumalan rangaistus, jonka kautta Hän kutsuu luopunutta kansaa palaamaan luokseen. Jumala rankaisee Israelia muiden kansojen vihan kautta (ja taas muita kansoja niiden Israel vihan takia).

 

KRISTITTY NIMI TAHRAANTUNUT SUHTEESSA ISRAELIIN

Kristillisen seurakunnan (siis kristittyjen) ja Israelin suhde on saanut kehittyä 2000 vuoden ajan. Me tiedämme, että tänä aikana on tapahtunut paljon. Kun kristillisyys pian Kristuksen ajan jälkeen muodostui lähes yksinomaan pakanakristittyjen liikkeeksi, niin liikkeen valtavirta halusi poistaa kaiken juutalaisen perimän.

Sitä ei ole mahdollista tehdä luopumatta raamatullisesta pohjasta.

 

Näin siis suuri osa maailman historiallisesta kristillisyydestä on ollut luopumuskristillisyyttä. Juutalaisen kansan raamatullista merkitystä ei ole haluttu pitää esillä ja se on johtanut epäluuloon, vihaan ja suoranaiseen vainoon juutalaista kansaa kohtaan kristittyjen nimessä.

Näin nimi ”kristitty” tahrattiin ja se koki täyden inflaation juutalaisessa maailmassa. Juutalaisen yleisen käsityksen mukaan kristillinen maailma on ollut heidän pahin vainoajansa. Joko suoraan tappamalla heitä tai käännyttämällä toiseen uskoon, joka merkitsee lähes samaa kuin kuolema.

Kristillisen valtavirran ohessa on kuitenkin aina solissut pieni joki tai puro, eli aito, raamatullinen kristinusko. Se on pitänyt kiinni Jumalan sanan ilmoituksesta myös niiltä osin, mitkä koskevat juutalaista kansaa ja Israelia.

 

Pakanakristittyjen Israel-ystävyys on osa tätä liikettä. Tosin siihenkin liittyy useita erilaisia käsityksiä ja päämääriä, jotka tarkemmin Raamattuun tutustuttaessa osoittautuvat toissijaisiksi. (Tarkemmin toisella luennolla).

 

SRK JA ISRAEL – JUMALAN VÄLIKAPPALEET LOPUNAIKANA

Tärkeää on muistaa, että Jumala haluaa kirkastaa itsensä maailmalle sekä seurakunnan, että Israelin kautta ja niiden kohtaloissa. Jumala ei anna kunniaansa eikä jaa sitä kummankaan kanssa, vaan tulee esille niiden elämän ja olemassaolon takaajana. Kumpikaan ei olisi olemassa hetkeäkään tässä maailmassa ilman Hänen päätöstään ja lupaustaan. Niin suuret ovat maailman vastavoimat aitoa uskoa ja Israelia vastaan.

 

On vaarallista kuvitella, että seurakunta itsessään on jotakin. Tai että siitä tulee jotakin huomattavaa tässä maailmassa ilman Kristuksen tulemusta. Yhtä huono asia on korottaa itse Israelia. Kuitenkin tällaista esiintyy aika paljon tänä aikana.

Seurakunta koostuu armahdetuista syntisistä. Tarvittaessa Hän kurittaa omiaan tarkoituksella puhdistaa ja auttaa meitä lähempään yhteyteen kanssaan.

Kun seurakunnan ja yksilökristityn oma voima tulee liian suureksi, oma minä kasvaa ja Kristus peittyy näkyvistä. On armoa, jos Jumala tällöin sallii elämään ahdistuksen, joka pakottaa turvaamaan yksin Häneen ja anomaan apua Häneltä. Jumala haluaa, että Hänen seurakuntansa ei esittelisi itseään, eivätkä yksilökristityt samoin. Kaiken tulisi tuoda esille Kristusta.

Samoin Jumala riisuu Israelia omasta voimasta.

 

Koskien seurakuntaa lopun ajassa Raamattu puhuu paljon luopumuksesta ja varoittaa siitä toistuvasti. Jos katsomme, että elämme aikojen loppua, tuo sana on otettava vakavasti. Näyttää ikään kuin siltä, että kuten Israel lankesi pois ja joutui ajaksi syrjään todistustehtävästään, myös seurakunta on vaarassa. Jeesuksen vertaus hapatuksesta herättää ajatuksia

(Matt.13.33: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani" – ja Luuk.13:21).

 

Rabbien sanonta on,[3]

”Daavidin poika saapuu, kun valittujen oppineiden huone täyttyy haureudella… ja kirjanoppineiden viisaus vähenee, jumalaapelkääväiset lannistuvat… ja totuus katoaa”.

Myös,

”Daavidin poika tulee kun kirjanoppineitten opetuslapset vähenevät ja jäljellä olevien silmät ovat täynnä tuskaa ja huolta…

 

Ajatusta maailmaa hallitsevasta seurakunnasta ei tulisi liittää aikaan ennen Kristuksen tulemusta.

Kun Israelin luopumus täyttyi, seurakunta asetettiin jatkamaan jumalallista tehtävää.

Kun historian aikana muotoutunut kristikunta saavuttaa oman luopumuksensa pohjanoteerauksen, Israel asetetaan taas sen tilalle. (Raamatullinen seurakunta, Kristuksen tosi ruumis, ei tietenkään luovu. Se toimii Jumalan tarkoittamalla tavalla  päätökseen saakka. Room.11. luku painottaa Kristuksen seurakunnan pakanoista ja juutalaisista koostuvan kansan yhteyttä ja painottaa, että meidät pakanat liitetään Jumalan tosi Israeliin. Kuten kaikki kristityn nimeä kantavat eivät kuulu seurakuntaan, kaikki juutalaiset eivät kuulu Kristuksen Israeliin).

 

LOPUNAJAN SRK EROSSA JUMALAN VIHASTA – ISRAEL EI

Seurakunta on Kristuksen sovitustyön ansiosta ( ja yksin sen ansiosta) pelastettu, ”uloskutsuttu” (ekleesia) syntisestä ja tuomion alla olevasta maailmanjärjestyksestä. Näin se myös pelastuu Jumalan vihasta, joka Room.1:18 mukaan,

”ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa”.

Room.5:9 mainitsee uskovien aseman suhteessa Jumalan vanhurskaaseen vihaan,

”Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta”. (myös esim. 1.Tess.1:10, 5:9).

Ne, juutalaiset ja pakanat, jotka eivät ole Kristuksen sovitustyön vanhurskauttamat, ovat ”luonnostaan vihan lapsia”, kuten Ef.2:3 mainitsee.

 

Tämä ei tarkoita sitä, että Jumala vihaa pelastumatonta ihmistä. Jos niin olisi Hän ei olisi antanut ”ainokaista Poikaansa” syntiuhriksi. Mutta kyse on synnin vallasta ihmiseen ja Jumala vihaa syntiä. Juutalaisen ja pakanan kohdalla ei ole erotusta synnin tuomion ja pelastuksen suhteen. Room.3:22,

”se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta”.

Israel kansana ei kuulu ekleesiaan. Vihan aikana se kokee ”Jaakobin ahdistuksen”.

Jumala tulee osoittamaan kunniansa ja valtasuuruutensa Israelin kautta. Se ei tapahdu ilman kansan oikeudenmukaista rangaistusta. Jo Mooseksen kirjoissa tämä asia kerrotaan toistuvasti, esim. 5.Moos.31:29,

”Sillä minä tiedän, että te minun kuoltuani vaellatte kelvottomasti ja poikkeatte siltä tieltä, jota minä käskin teitä vaeltaa: Sentähden on onnettomuus kohtaava teitä aikojen lopulla, kun te teette sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitatte hänet kättenne teoilla.”

 

LOPUNAJAN SYNNYTYSKIVUT, OMAN VOIMAN MURTAMINEN

Seurakunta on pelastettu Kristuksen sovitustyön kautta.

Israel kansana ei (vielä) ole tätä sovitusta hyväksynyt. Tässä ajassa Jumala sallii sille ahdistusta. Raamattu puhuu erityisestä ”Jaakobin ahdistuksen” ajasta, joka liittyy Messiaan synnytyskipuihin, aikaan juuri ennen Hänen paluutaan maan päälle. Sen seuraus on, että

”Jäännös palajaa, Jaakobin jäännös, väkevän Jumalan tykö”, kuten mainitaan Jes.10:21.

On tuskallista ajatella, että huolimatta kaikista ponnisteluista Israelin puolesta, se joutuu kulkemaan hyvin vaikean tien ennen kääntymistään. Niin kauan kuin olemme tässä ajassa saamme kuulla näistä vaikeuksista. Pysyvää rauhaa ei ole luvattu.

 

Jumala murtaa Israelin oman voiman, luottamuksen omaan itseen. (5.Moos.32:36, Sef.3:12-13, Ps.102:16-24, Dan.12:7, Sak.13:8-9…). Lopulta jäljelle ei jää kuin kääntyminen Jumalan puoleen, turvautuminen taivaassa odottavaan Messiaaseen. Rabbiiniset lähteet kuvaavat lopun ajan ahdistusta, jolloin Israelin on pakko turvautua yksin ”…Isäämme, joka on taivaissa”.

 

Jotta kristitty olisi Jumalan käytössä hänenkin pitää kokea oman voiman murtaminen. Ihmisen heikkous ja mitättömyys Kaikkivaltiaan Jumalan edessä tulee tuntea. Vasta silloin selviää Jumalan armon kaikenkattava merkitys.

 

Kristuksen seurakunta maan päällä, Kristuksen ruumis, on eräällä tavalla ”puun ja kuoren välissä”. Toisaalta se tukee Israelia, toisaalta se ei voi toimia Jumalan suunnitelmaa vastaan. Toisaalta Israelin kipuja on lievitettävä, toisaalta oman voiman murtaminen tapahtuu vain kipujen lisääntymisen kautta. Kristityt eli seurakunta, kuten Kristus, on Israelin rinnalla, mutta ei saata estää sen kärsimystä, joka on Jumalan sallimus hyvän toteutumiseksi.

Israel ei lopultakaan taistele arabeja tai muuta maailmaa vastaan, vaan kyse on ihmisen ainaisesta ja luontaisesta kapinasta Jumalan säädöksiä vastaan. Arabit ja muu maailma ovat Jumalan käyttämiä välikappaleita. Toisaalta Jumala lupaa tuomita ne, koska niiden asenne Israelia kohtaan, ja sitä kautta Jumalaa kohtaan, on väärä, kuten Ps.83:5 kertoo.

Tässä tilanteessa kristittyjen ei tulisi kovinkaan kärkkäästi olla arvostelemassa Israelia poliittisluontoisissa kysymyksissä. Israel ei tietenkään ole viaton, mutta toisaalta sen vääriäkin tekoja pyritään entisestään suurentelemaan. Selvää pitäisi myös olla, että arabipuoli harjoittaa hyvin epätasapuolista ja epäluotettavaa propagandaa. Jumala valmistaa ja erottaa valitun kansansa sille varattuun tehtävään. Hän valmisti ja erotti seurakunnan ja Hän toimii siten Israelin suhteen.

Jokainen Raamattunsa tunteva huokaa syvään Israelin puolesta, sillä sen kärsimys ei ole ohi, samalla muistamme kärsiviä arabeja ja koko maailman kärsimystä. Niin kauan kuin Israel kärsii, kärsii koko maailma.

 

SRK:N JA ISRAELIN ODOTUS, MAAILMANMIELISYYDEN VAARA JA EROTTUMINEN LOPUNAJALLA

Kääntymätön Israel odottaa edelleen Messiasta, joka ei ole tullut.

Seurakunta odottaa Messiaan toista tulemusta.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että Kristuksen paluun odotus ei kuitenkaan ole kovin voimakas seurakunnan keskellä. Meillä on niin paljon muuta tärkeämpää tekemistä.

Israelin odotus vahvistuu sitä mukaa kuin ahdistus ja paine kasvaa. Kasvava uhka toimii myös tienviittana ainoaan mahdolliseen suuntaan, josta auttaja löytyy.

 

Jumala on tarkoittanut Israelin ja seurakunnan erottumaan maailmasta.

Mutta niillä on sama ongelma. Israel sanoi Herralle, 1.Sam.8:20,

”Mekin tahdomme olla niinkuin kaikki muut kansat”.

Ja sellainen Israelista tuli. Sama syntinen meno vallitsee, samat ihmiskeskeiset periaatteet hallitsevat kansan politiikassa ja kulttuurissa.

Viime vuosisadat ovat olleet vainojen suhteen aika helppoja etenkin länsimaissa olevalle seurakunnalle. Se on siunaus, joka on tulosta evankeliumin muuttavasta voimasta. Mutta samalla seurakunta on alkanut pitää tilannetta itsestäänselvyytenä ja maailmanmielisyys on vahvistunut. Kuten kävi Israelin kohdalla sama vaara vaanii kristittyjä, halu olla ”kuten muut”, maailmasta otetaan oppia.

 

Kun Jumala kurittaa Israelia se joutuu aina selvemmin eroon muusta maailmasta. Toisaalta mitä mahdottomampaan tilanteeseen se joutuu, sitä selvemmin Jumala ja Hänen muuttumaton sanansa tulee esille.

Kristittyjen kohdalla tapa on sama. Jos seurakunta herää vastustamaan sen keskellä rehottavaa maailmanmielisyyttä se erottuu, sitä vastustetaan, mutta silloin myös raamatullinen usko loistaa kirkkaampana niille, jotka etsivät.

Israel etsii. Kristittyjen tulisi olla sille tienviittana ja todistuksena kohti oikeaa päämäärää, joka on kääntymys Jeesus Messiaan puoleen.

 

YLÖSNOUSEMUS

Kristuksen ristinkuoleman jälkeen tapahtui ylösnousemus. Kärsimyksen jälkeen seurasi iankaikkinen kunnia, josta Kristuksessa olevat kristityt ovat osalliset. Room.6:5,

”Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa”.

 

Israelin kärsimys lopunaikana saa aikaan kansan kääntymisen, jota Room.11:15 kuvaa,

”…mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista”.

Tämä koskee koko maailmaa ja kaikkia kansoja. Israelin kääntyminen on koko maailmalle kuin ylösnousemus.

 

Lopunaikana seurakunta todistaa Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja johtaa yksilöihmiset Jumalan luo.

 

Israel tulee johtamaan kaikki kansat Jumalan tuntemiseen, kuten mainitsee Jes.11:9-10,

”Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren. Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä.” (Myös Hab.2:14).

 

Aika kysyy kärsivällisyyttä ja kestävyyttä Israelilta ja kristityiltä. Jaak.5:11,

”Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.”

 



[1] ’Kansojen Keskellä’, Israel-seminaari Suomen Raamattuopisto 15.6.2002 Luento: Kristityt (seurakunta) ja Israel (valtio ja juutalainen kansa) Lopunaikoina. Juhani Aitomaa.

[2] The eschatology of the Talmud and the Midrash is based upon that of the Bible and is very similar to that of the Apocrypha. A distinction is generally made between “the days of the Messiah” and “the world to come.” The former is regarded as the transition stage to the world to come, and various periods are mentioned for it: 40, 70 (“those generations”), 365 (“as the days of the solar year”) and 400 years (Sanh. 99a; Sif, Deut. 310) as in Esdras (IV Ezra). A late baraita states that this world will exist for “6,000 years, of which the first 2,000 will be a period of desolation, 2,000 of Torah, and the last 2,000 the messianic era” (Sanh. 97a–b; Av. Zar. 9a). There is also a view that “4,291 years after the creation, the world will be orphaned”; when there will break out “the war of the great sea-monsters” (almost certainly referring to the civil wars of the Roman Empire during the period of its decline and fall), “the war of Gog and Magog,” etc.; “And the Holy One Blessed Be He will renew his world only after 7,000 years” (Sanh. 97b). Not only the year of redemption but even the very month and day was fixed by those “who calculated the end” (ibid.)—the 14th day of Nisan, according to R. Joshua (Mekh., Pisha 14) whose view is accepted in preference to that of R. Eliezer. Since, however, these calculations did not prove true, the scholars proceeded to enumerate among “the seven things hidden from men” “when the Davidic dynasty will return, and when the guilty kingdom will fall” (Pes. 54b; Mekh., Va-Yassa 5). Moreover the Messiah was included among the “three things that will come unawares” (Sanh. 97a). When Jonathan b. Uzziel wanted to reveal the “messianic end” in his translation of the Hagiographa “a heavenly voice was heard to say 'enough !'“ (Meg. 3a). There is an even more striking saying from a period later than that of the early tannaim: “May the bones of those who calculate the end rot. For they say: Since the time has arrived and he has not come, he will never come” (Sanh. 97b). At a still later period it was enunciated that: “All the calculated times have gone and everything depends upon repentance and good deeds” (ibid.). Moreover the children of Israel were even placed under an oath “not to make known the end, and not forcibly to hasten the advent of the end” (Ket. llla). – Encyclopaedia Judaica.

 

[3] Risto Santala, Kristinuskon Juuret II osa