Karismaattiset profetoivat “The
Passion” elokuvasta
(FBIS,
30.4)
Huomattavat
karismaattiset johtajat ovat antaneet profetioita koskien Mel
Gibsonin elokuvaa. Chuck Pierce sanoo, ”The Passion tulee olemaan hyvin merkittävä
määriteltäessä Amerikan kristillisyyden suuntaa”.
Varmaankin
hän on oikeassa, vaikkakaan ei siten, kuin itse tarkoittaa. Kiihko, jota
elokuvaa kohtaan on osoitettu, tulee johtamaan Amerikan kristillisyyttä entistä
enemmän ei-raamatulliseen ja väärään ekumeeniseen suuntaan.
Aglow Internationalin johtaja Diane Fink profetoi, ”Näin ihmiset istumassa elokuvateattereissa
kaikkialla tässä kansakunnassa vaikuttuneina näkemästään… Teatterit tulevat
olemaan paikkoja, joissa Jumalan läsnäolo on tiheän voimallinen, ei vain sen
tähden, mitä valkokankaalla näkyy, vaan koska filmissä on voitelu”.
Don ja Bonnie Franklin profetoivat Herran nimeen, ”Minä nostan
esiin yhden Hollywoodista, josta tulee evankelista kaikkeen maailmaan. Minä
sanoin, hän tulee seisomaan puhujanpaikoilla ja saarnaamaan Jumalan sanaa. Hän
tulee johtamaan ristiretkiä, sanoo Herra. Minä tulen nostamaan tämän miehen, Gibsonin, tuntemattomuudesta huomattavaan asemaan
kristillisessä todellisuudessa. Hän tulee olemaan mahtava kunnian mies. Hän
tulee olemaan Herran sana. Hän on ’Braveheart’”
(’uljas’-, tai ’urheasydäminen’ nimi viittaa yhteen Gibsonin aiempaan elokuvaan, jossa hänen esittämänsä sankarin
nimitys oli tämä).
Tällaiset
profetiat ovat tyhmiä. Jumala sanassaan on jo puhunut mitä mieltä Hän on
niistä, jotka lisäävät omaansa Hänen sanoihinsa ja vääristävät
Kristuksen
evankeliumin.
(KF / JA)