Uskovaa jäännöstä tapaamassa
Juhani Aitomaa
Viime vuosina Israelin uskovat ovat tulleet omien kansalaistensa tietoisuuteen, erityisesti uskonnonvapautta loukkaavien lakiehdotusten myötä. Jeesukseen Messiaana uskovia sanotaan olevan 2000-3000 tai 4000-5000 riippuen laskentatavasta. Tarkkaa todellista määrää ei kukaan tiedä, eikä se ole tarpeenkaan. Jumala tietää omansa niin meillä kuin muualla.
Tammikuun alussa tein vaimoni kanssa lyhyen vierailun Israeliin. Tarkoituksena oli tavata messiaanisia uskovia ja tutustua paikan päällä heidän tilanteeseensa.
Tel Avivin lentokentällä vastassa oli suomalainen kesäsää, lämpötila hiukan vajaa + 20 astetta. Päämäärämme oli Jerusalemin itäpuolelle rakennettu Maale Adummim, 30000:n asukkaan juutalainen kaupunki. Adummin sijaitsee Öljymäen takana. Sinne johtaa kaksi tietä, toinen Jerusalemin etelä- ja toinen pohjoispuolelta. Etelän puoleista tietä pyritään välttämään, koska se halkoo aluetta, josta arabien sala-ampujat ovat tulittaneet liikennettä. Kuolonuhreilta ei ole vältytty.
Ajoimme Maale Adummimiin kuitenkin sitä kautta. Israelin sotilaiden tiesulut olivat paikalla. Jokainen tuolle osuudelle ajava sai kuitenkin jatkaa matkaansa. Todennäköisyys, että joutuu ammunnan kohteeksi, oli ainakin vierailuaikanamme hyvin pieni. Matkan edetessä isäntämme, Nehemia Rahaston pääsihteeri Uri Marcus, kertoi tapahtumista. Tiesululle tultaessa tavallista oli, että autojen tavaratilat tarkastettiin. Juutalaisten kohdalla tarkastus oli nopea ja rutiinilla tehty vilkaisu.
Jerusalemin alue on kukkula-aluetta. Kaupunki itse levittäytyy nykyisin usean kukkulan alueelle. Rakentaminen aloitetaan kukkulan laelta ja se laajenee rinteille alaspäin tarpeen mukaan. Kukkuloiden välissä olevat syvät painanteet jätetään rakentamatta. Ne toimivat tulvavesien purkuteinä rankkasateen sattuessa. Tiedämme, että sateita yleensä Israelissa ja sama pätee Jerusalemin alueella, saadaan harvoin.
Öljymäki on yksi Jerusalemin kukkuloista ja sen takana on syvä painanne. Heti Öljymäen takana on pienempi kukkula, jolla sijaitsee hyvin hiljaisen oloinen arabikylä. Sen takana nousevalla isommalla kukkulalla sijaitsee n. 20 vuotta sitten rakentamaan aloitettu Maale Adummim. Kaupunki sijaitsee alueella, jota arabit pitävät Länsirantaan ja itselleen kuuluvana. Maale Adummin on rauhallinen, kaunis ja siisti juutalainen kaupunki kaikkine palveluineen. Kaupunkiin saavuttaessa ajetaan sotilaiden tiesulun läpi. Vartiointi ja tarkastuspisteet ovat arkipäivää kaikissa suuremmissa liikkeissä.
Kaupungin keskustassa on moderni kaupungintalo ja suuri ostoskeskus. Asuintalot levittäytyvät pitkänomaisen ja monimuotoisen kukkulan laelle ja rinteille. Päällystetyt kadut kiertävät rinteitä. Kaikki rakennukset ovat vaaleaa Jerusalemin kiveä. Auringossa näky on viehättävä, vaalean kiven ja punaisten tiilikattojen yhdistelmä. Koska kaupunkia on rakennettu jo 20 vuotta siellä on myös istutuksia ja puita.
Isäntäperheemme asunto sijaitsee 4-kerroksisen talon alakerrassa. Talo sijaitsee kukkulan rinteessä. Näköala on kohti Jordaniaa ja Mooabin vuoristoa, joka piirtyy taivasta vasten kukkulan rinteiden välistä nähtynä.
Ensimmäistä iltaa värittivät kumeat jysähdykset. Israelin tankit ampuivat harjoituslaukauksia jossakin alueella. Pari viikkoa aiemmin Uri oli ollut kutsuttuna reservistä palvelukseen parin viikon ajan. Seuraavina päivinä autoimme isäntäperhettämme erinäisissä töissä ja teimme vierailuja muiden uskovien luokse.
Urin perheeseen kuuluu vaimo Sharon ja kolme poikaa. Sharon auttaa Nehemia järjestön tehtävissä ja tekee samalla kahta, osa-aikaista työtä. Toimeentulo on niukkaa ja pöydästä puuttuivat vihannekset ja hedelmät, koska niihin ei ole varaa. Perhe syö aamupalan ja yhden aterian illalla. Liha on harvinaista Lapset käyvät koulua. Koulussa ei tarjota ruokaa, vaan oppilaat syövät omia eväitä.
Asunto on keskeneräinen. Siitä puuttuu lämmitys, ilmastointi ja pihatyöt. Koska kaikki pinnat ovat kiveä, tammikuun viileä ilta tuntuu vetona sisätiloissa. Suurin osa vuodesta ongelmana on kuitenkin kova kuumuus. Lämpötila näillä kukkuloilla nousee jopa +40 asteeseen. Sisäilmaa jäähdyttävä ilmastointi olisi niissä oloissa välttämättömyys.
Israelilaisen tavan mukaan asunto myydään viimeistelemättömänä. Kaapistot, kylpyhuone/wc kalusteet, keittiön kalusteet, koneet, laitteet, ym. asunnon ostaja joutuu hankkimaan ja kustantamaan erikseen. Asuntojen hinnat ovat silti käsittämättömän korkeat.
Vierailimme ensimmäistä messiaanisten omaa, hepreankielistä lehteä toimittavan Zvi Sadanin perheessä. Zvin kodista on näköala suoraan edessä olevaan arabikylään ja sen jälkeiselle Öljymäelle. Lehden alkutaival ei ole ollut helppo. Taloudelliset vaikeudet ovat pikemmin sääntö kuin poikkeus. Lehdellä on nykyisin muutama sata lukijaa. Se on ammattitaitoinen, edustava julkaisu, josta sen toimittajat ovat syystä ylpeitä. Levikki pitäisi vain saada nousemaan. Nehemia Rahasto on lehden huomattava tukija. Samalla tuetaan tekijöiden omaa toimeentuloa maassa.
Maale Adummimissa kokoontuu pieni seurakunta. Kokoustila sijaitsee alueen itäosassa, rinteeseen rakennetun talon alakerrassa. Kadulla ei ole opasteita ja muutenkin seurakuntalaiset noudattavat matalaa profiilia kokoustensa suhteen. Vierailimme tuossa seurakunnassa ja osallistuimme yhteen sen tilaisuuteen. Seurakunta noudattaa juutalaista traditiota ja pitää perinteitä voimassa. Kokoustilassa miehet ja naiset istuvat erikseen, naiset peittävät päänsä ja miehet asettavat hartioilleen juutalaisen rukousviitan, jonka kulmissa on tupsut. Kokoustilan merkittävin esine on suurikokoinen toorarulla, jota säilytetään sitä varten rakennetussa kaapissa. Toorarulla otetaan esille ja siitä luetaan kokouksissa.
Poistuessamme Maale Abummimista emme enää käyttäneet Jerusalemin eteläpuolen tietä. Toinen tie johtaa Öljymäen pohjoiselle puolelle laskeutuen ensin alas painanteen pohjalle ja nousten sieltä jälleen ylös. Tiestö on hyväkuntoista, mutta maaston takia vaativaa etenkin linja- ja kuorma-autoliiken-teelle.
Öljymäellä on pääosin arabiasutusta. Kadut olivat rauhallisia, mutta siellä täällä sijaitsevat kiviröykkiöt muistuttivat, mikä voi äkkiä olla edessä. Jerusalemin alueella heittokivet ovat hyvin särmikkäitä ja teräväreunaisia. Osuessaan ne tekevät todella pahaa jälkeä. Öljymäen rinteellä isäntämme kertoi, miksi Öljymäen tulee haljeta Messiaan saapuessa. Messias tulee hallitsemaan Temppelivuorelle, joka nyt on Öljymäkeä alempana. Idästä nouseva aurinko valaisee ensin Öljymäen. Kun Öljymäki halkeaa auringon valo osuu ensiksi Temppelivuoreen, joka tulee olemaan 1000-vuotisen valtakunnan keskus. Öljymäen läpi ollaan rakentamassa tunnelia. Tunneli palvelee autoilijoita ja sen kautta matka Jerusalemista itään yksinkertaistuu ja nopeutuu. Näimme tunnelin molemmat suuaukot. Se avataan ensi vuonna.
Pistäydyimme myös Gilossa, Jerusalemiin kuuluvassa, sen eteläpuolisessa osassa. Gilo on tunnettu siitä, että sitä kohti ammutaan viereisellä kukkulalla olevasta Beit Jalan arabikylästä. Israelin armeijan näkyvä läsnäolo on rauhoittanut tilannetta. Kävimme rinteellä, josta Beit Jala näkyi. Osalle kadun vartta oli rakennettu betoninen suoja-aita turvaksi sala-ampujilta. Beit Jalaan puoleiseen rinteeseen rakennettujen kerrostalojen seinissä näkyi luotien jälkiä. Kuulimme kertomuksia huoneiden läpi ammutuista luodeista. Ajoimme ohi bussipysäkin, jonka molemmat lasipäädyt luoti lävisti ohittaen juuri ja juuri kaikki pysäkillä bussia odottaneet. Gilossa asuu Nehemia Rahastolta apua saanut, sairas ja taloudellisissa vaikeuksissa elävä sisar. Paitsi sairauksia, hän joutuu taistelemaan myös pelkoa vastaan. "Mutta minne muuttaisin, minulla ei ole muuta paikkaa, tämä on asuinpaikkani." Jotkut amerikkalaiset olivat esittäneet Gilon asukkaille muuttamista vaikka Yhdysvaltoihin. Asukkaat haluavat jäädä paikoilleen, kuten muutkin, arabien itselleen vaatimilla alueille asuvat juutalaiset.
Jerusalemissa vierailimme iäkkään, Puolasta muuttaneen juutalaispariskunnan luona. Mies oli taistellut natseja vastaan partisaanien riveissä. Vähän aikaa sitten hän oli sairastunut vakavasti. Sairauden hoito vaati suuren leikkauksen. Leikkaus oli kallis, eikä siihen ollut varoja. Hän olisi kuollut ilman Nehemia Rahaston apua. Tämä jo vanhempi veli tunnetaan seurakunnassaan todellisena "isähahmona". Kyynelsilmin, hiljaisella äänellä, hän kertoi tarinaansa. Monella messiaanisella on kokemusta siitä, kuinka moni, suuri, kansainvälinen kristillinen järjestö on haluton tai kyvytön auttamaan Jeesukseen uskovaa tämän hakiessa apua.
Yksinhuoltaja-äiti odotti meitä asunnossaan. Olimme hiukan myöhässä ja molemmat pienokaiset olivat jo nukkumassa. Hän ja miehensä olivat liittyneet seurakuntaan, mutta miehen usko ei ollut todellista. Huumeet ja väkivaltaisuus aiheuttivat eron. Sisar ei saa elatusapua ja hän sairastaa kroonista sairautta. Silti hän kiitti Jumalaa Hänen hyvyydestään ja oli enemmän kuin iloinen käynnistämme. Tälläkin hetkellä rahavaikeudet ovat ylipääsemättömät ilman ulkopuolista apua ja tukea.
Tel Avivin lähellä yrittää toimeentuloa hankkia uskova yrittäjäpariskunta. Nehemia Rahasto on auttanut heitä alkuun ja tukenut taloudellisesti. Nyt miehen mukaan "on vaara, että leipä loppuu pöydästä." Pariskunnan yritys tarvitsee turismia tullakseen toimeen. Voisivatko suomalaiset uskovat ja seurakunnat tukea israelilaisia uskovia yrittäjiä tilaamalla heiltä artikkeleita, kuten matkamuistoja, koriste-esineitä, kyniä, kortteja ? Lupasimme tutkia asiaa. Rukoilethan asian puolesta.
Tässä eräitä ystäviä, joita tapasimme heidän arkensa keskellä. Nehemia Rahasto on tekemässä tutkimusta uskovien taloudellisesta tilanteesta maassa. Urin kokemuksen mukaan monessa seurakunnassa alla toimeentulorajan eläviä on yli 70% uskovista.
Monet elävät todellisessa kurjuudessa. Harvalla seurakunnalla on varoja auttaa omia jäseniään. Kuulin kerrottavan erään seurakunnan jäsenestä, joka kerjää Jerusalemin kaduilla Kertoja sanoi tuntevansa uskovana häpeää tilanteesta. Minä häpesin pakanakristittynä vähäistä apuamme Israelin uskovalle jäännökselle.
Seurakunnan keskellä asialle ei vieläkään ole herätty. Asian laita on parempi monen muun Israelia ja juutalaista kansaa koskevan projektin suhteen. Raamattu on kuitenkin lahjomaton, kun se kehottaa muistamaan ensin "Jerusalemin pyhiä". He ovat tänään maassa asuvat Jeesukseen uskovat sisaremme ja veljemme. Avustuskanava, joka keskittyy uskovan jäännöksen avustamiseen maassa, on olemassa. Onko meillä alttiutta? Kehottaako Jumala?
Pyydän sinua rukouksessa muistamaan asiaa ja viemään tietoa eteenpäin.
SAATAVANA SUOMEKSI SELOSTETTU VIDEO:
JUURET MAAHAN
ISRAELIN USKOVIEN OMAA KERTOMUSTA
SELVIYTYMISESTÄÄN MAASSA.
Kesto n. 30 min. Lähetetään jokaiselle vähintään 100 mk Nehemia Rahastolle lahjoittavalle.
Video on Nehemia Rahaston tuotantoa.
Tilaukset pitää ilmoittaa:
Kristityn Foorumi, PL 571, 33101 Tampere.
Myös sähköpostin kautta.
alkuun / johdanto / kristityn foorumi artikkelit / israel / linkit / mikä on kristityn foorumi