BENNY HINNIN
NIIN SANOTUT TUNNUSTUKSET
Paavo Hiltunen
Patmos-säätiön kotisivulla internetissä
ilmestyi 24.8.2001 kirjoitus nimeltä Benny Hinnin tunnustus.
Tarkoituksena on puhdistaa Hinnin maine häneen kohdistuneen
arvostelun johdosta. Todistuskappaleena säätiö (Leo Meller)
esittää otteen omassa lehdessään Kipinässä joulukuussa 1993
julkaistusta artikkelista, jonka on laatinut säätiön työntekijä
Pasi Turunen. Hinnin Suomeen kutsujana Meller tietenkin haluaa
antaa Hinnistä mahdollisimman edullisen kuvan. Huomioon ottaen
Hinnin varsin kiistellyn maineen Mellerin todistus ei kuitenkaan
kestä yleisen mielipiteen foorumilla. Säätiö on jäävi
puhumaan omassa asiassaan - sillähän oli lusikka sopassa, koska
sen sisaryhtiö Kuva ja Sana on Hinnin kirjojen suomalainen
kustantaja.
On kuultava toistakin osapuolta, Kristuksen seurakuntaa, jota Hinn itsekin myöntää väärillä opeillaan loukanneensa. Mielipiteet ja tunnelmat eivät tässä ratkaise, vaan todellinen tieto ja ennen kaikkea se, mitä Jumala sanoo.
Parhaan saatavissa olevan tiedon Hinnin edesottamuksista
antaa vuosikaudet Hinnin puheita ja toimintaa tarkkaillut
harhaoppien tutkimuslaitos Personal Freedom Outreach (PFO). Sen
yhteenveto Hinnistä sisältyy sen johtajien G. Richard Fisherin
ja M. Kurt Goedelmanin erinomaiseen 244 -sivuiseen teokseen The
Confusing World of Benny Hinn. A Call for Discerning the Ministry
& Teaching of the Popular Healing Evangelist. Teos ilmestyi
ensimmäisen kerran 1995 ja julkaistiin kuudentena painoksena
1997.
Tämä teos ja D. R. Mc Connellin uskonliikkeestä kirjoittama mainio analyysiteos A Different Gospel (esittelijänä erään toisen tutkimuslaitoksen, Christian Research Institutin, CRI:n johtaja Hank Hanegraaff) tulisi kulua kaikkien niiden käsissä, jotka haluavat päästä selville siitä, mistä nykyisin mieliä kuohuttavassa mystis-karismaattisessa liikkeessä oikeastaan on kysymys. Nämä kaksi perusteosta olisi pikaisesti käännettävä suomeksi. Olisiko Kuva ja Sana niin tasapuolinen ja demokraattinen, että se ottaisi nämä teokset julkaistavakseen? Kirjoittaisin niihin mielihyvin johdannon. Onhan yhtiö julkaissut kirjani Minun menestysteologiani 1993. Kohta tämä nykyinen höyry on joka tapauksessa ohi, ja arvostetun kustantajan odottaisi ottavan huomioon myös laajan konservatiivisen enemmistön tarpeet ja palvella sitäkin.
PFO on teoksensa The Confusing World of Benny Hinn
sivuilla 93-115 antanut Hinnin lukuisista "tunnustuksista"
paljon laajemman selostuksen kuin Kipinän vastaava artikkeli.
Lainattuaan ensin laajalti Hinnin "parannussaarnoja"
Kurt Goedelman toteaa, etteivät "tunnustukset" vastaa
edes sitä, miten Hinn itse määrittelee parannuksen - "parannus
on täysin muuttunut elämä". Hinn ajaa edelleen samaa
vanhaa tietään. "Tunnustukset" näyttävät olevan
pikemminkin ilmaan heitettyjä kaunopuheisia ja itkettäviä
fraaseja kritiikin peittämiseksi. Turusenkaan versiossa Hinn ei
koskaan myönnä syyllisyyttään, vaan syyttää huonoja
opettajiaan. "En koskaan opettanut harhaoppia", hän
sanoo. Hän ei näytä tajuavan, miten syvästi hän loukkaa
Jumalaa ja Kristuksen seurakuntaa "pienet jumalat" -opillaan
tai Jesus died spiritually (JDS) -opillaan. Jos hän todella on
luopunut niistä, se edellyttäisi, että hän tarkoin raportoisi
maailmanlaajuisesti, mitä hän milloinkin on sanonut, että hän
myöntäisi rehellisesti, että se oli harhaoppia ja Raamatun
vastaista, ja selittäisi minkälaisen oikean opetuksen olisi pitänyt
olla. PFO edellyttää Hinniltä täydellistä vastuun ottamista
ja sydämestä lähtenyttä parannusta, joka ilmenee lupauksissa
pysymisenä.
Jospa Hinn laskeutuisi meidän tavallisten pulliaisten
joukkoon ja luopuisi "ilmestystiedon" jatkuvasta
hokemisesta formulana "Herra puhui minulle ja sanoi".
Joskus hän on tehnyt parannusta tästäkin, mutta tämä tapa
esiintyy jopa "tunnustuksissakin". Voimmeko uskoa
tunnustukseen, jonka lähtökohta on tällaisessa "ilmestystiedossa"?
"Joitakin aikoja sitten Jumala puhui minulle ja sanoi:
Benny, ellet palaa alkuperäiseen kutsumukseesi, sinulla on kolme
vuotta aikaa ennenkuin kaikki loppuu." Hinn siis itse
ehdottaa itselleen Jumalan tuomiota asettaen jopa määräajankin!
Hänhän on tässä väärä profeetta! Hän jatkoi vanhaa
polkuaan uskonsanan käytössä eikä kokenut
katastrofia!
Näin kevytmielistä, suorastaan härskiä Jumalaan
vetoamista - silloinkin, kun kysymyksessä on yksinkertainen ja
selvä anteeksipyyntö ja parannus - ei kukaan tosikristitty
saisi hyväksyä. PFO osoittaa lainauksia käyttäen, että Hinn
jo seuraavan ristiretkensä aikana ja TV -esiintymisissään pyörsi
juhlalliset lupauksensa luopua harhaopeista. Kaikille
todellisille tutkijoille Hinn on parantumaton valehtelija ja
huijari, jota pitää pystyssä vain hänen kansansuosionsa sekä
samalla tavoin sokaistut ja petetyt henkilöt ja järjestöt,
jotka ovat taloudellisesti sitoutuneet tukemaan Hinniä tai
menestyvät itse hänen toiminnastaan (kirjojen, kasettien,
videoitten ym. myyjät). Äsken ilmitulleiden skandaalien vuoksi
monet sponsorit ovat kuitenkin jättäneet Hinnin.
Lopuksi vielä yksi esimerkki valaisemaan edellä sanottua.
Röyhkein kuulemani tapaus on kerrottu Fisher-Goedelmanin
kirjassa. Se koskee amerikkalaista nyrkkeilymestaria Evander
Holyfieldiä. Hän oli menettänyt oikeutensa osallistua
otteluihin hänessä havaitun sydänvian vuoksi. Hinn rukoili
kokouksessaan hänen sydänvikansa puolesta ja huusi 9000
katsojalle: "Herra puhuu minulle nyt, että hän parantaa
Holyfieldin sydämen täydellisesti." (Philadelphia
Inquirer 12.6.1994) Seuraavina iltoina Holyfield sai istua Hinnin
voitonmerkkinä kokoussalin ensimmäisellä rivillä. Hän
itsekin uskoi parantuneensa. Koska kolehdit eivät riittäneet
kulujen maksamiseen, Hinn kehotti yleisöä viimeisessä
kokouksessa lahjoittamaan kukin 1000 dollaria. Holyfield nosti kätensä.
Hinn vaatimalla vaati nyrkkeilijää antamaan 100 000 dollaria.
Kun mies suostui, Hinn esitti, että tämä maksaisi kaikki
kokouskulut 265 000 dollaria. Siihenkin Holyfield suostui. Sen jälkeen
Hinn rukoili julkisesti, että Herra antaisi Holyfieldille
kahdensadan miljoonan dollarin suuruisen siunauksen ja että tämä
bonuksena vielä löytäisi vaimon. Sen Hinn ennusti tapahtuvan
seuraavan päivän kokouksessa. Tästä ihmeestä Hinn kertoi 6.12.
1994 TBN:n kansainvälisessä TV ohjelmassaan suurena voittonaan.
Hän mainitsi
Holyfieldin käyneen tutkittavana kokouksen jälkeen sairaalassa
ja saaneen terveen paperit. "Jumala kosketti häntä, ja
minulla on video siitä hetkestä, kun sanon: Herra sanoo
minulle, että Hän parantaa hänen sydämensä täydellisesti.
Ja niin hän pääsee nyrkkeilemään taas."
Mutta Holyfield ei päässytkään takaisin kehään
Hinnin kertomalla tavalla. Lääkärit olivatkin antaneet
Holyfieldistä väärän diagnoosin. Hänellä ei ollutkaan
viallista sydäntä, joka olisi pitänyt parantaa. Nyt Holyfield
kieltää, että Hinn olisi parantanut hänet.
Mutta saiko Holyfield rahansa takaisin? Siitä tarina ei
kerro. Entisenä tuomarina tapaus näyttää minusta törkeältä
petokselta tai kiristykseltä, jossa evankelista julkisesti
kiristää uhriltaan valtavan summan rahaa käyttäen perusteena
"parantumisihmettä". Kiitollisuudesta Holyfield menee
ansaan. Hinnin saama "ilmestystieto" olikin väärä.
Herra ei ollut puhunut hänelle parantavansa Holyfieldin eikä
vaimoakaan löytynyt seuraavana päivänä. Väärä profetia
siis sekin.
Annammeko tällaisen jatkua? Se riippuu meistä.
Paavo Hiltunen
Airotie 5C, 00830 Helsinki
Sähköposti: paavo.hiltunen@kolumbus.fi
Teoksia : Mitä Rudolf Steiner opetti? WSOY 1990.
Superuskovat. Onko elämä pelkkää menestystä. Uusi Tie 1986
Matkalla utopiaan.Shirley Mac Laine - ikkuna New Age -liikkeeseen.
Päivä 1989.
Minun menestysteologiani. Kuva ja Sana 1993.
Toronto-ilmiö läpivalaisussa. Länsi-Suomen ev.lut.
Kirjakustannus PL 16 27231 Lappi TL 1996
_________________________________________________________________