Faktojen kertausta

 

 

q       Israelista tuli valtio ensi kerran jo 1312 eKr. Kaksi tuhatta vuotta ennen islamia.

 

q       ”Palestiinalainen kansa” –käsite otettiin käyttöön vasta 1967, lähes 20 vuotta Israelin valtion jälleenmuodostamisen jälkeen.

 

q       Juutalaiset ovat asuneet alueella viimeiset 3300 vuotta jatkuvasti ja usein vastanneet alueensa hallinnosta.

 

q       Arabit pitivät Israelin aluetta hallussaan vain 22 vuoden ajan alkaen 635 jKr.

 

q       Jerusalem on ollut juutalaisten kaupunki yli 3300 vuotta. Se ei koskaan ole ollut minkään arabivallan pääkaupunki. Kun Jordania piti aluetta hallussaan Jerusalem ei ollut Jordanian pääkaupunki eikä sille annettu suurta arvoa arabijohtajien puolelta.

 

q       VT mainitsee Jerusalemin yli 700 kertaa. Koraani ei kertaakaan.

 

q       Jerusalemin valloitti ja perusti kuningas Daavid. Muhammed ei koskaan käynyt Jerusalemissa (fyysisesti).

 

q       1948 arabivaltiot kehottivat alueen arabeja jättämään väliaikaisesti kotinsa kunnes Israel olisi voitettu. Lähes 70% lähti pakolaisiksi, vaikka juutalaisia sotilaita ei ollut lähettyvillä eikä heitä järjestelmällisesti uhattu. Sen sijaan arabimaissa asuvia juutalaisia on vuosien saatossa vainottu järjestelmällisesti. 1948 lähteneitä pakolaisia lasketaan olevan n. 630000. Sama luku kuin arabimaista paenneet ja karkotetut juutalaiset, jotka asettuivat Israeliin tai muihin maihin.

 

q       Arabipakolaisia ei sijoitettu eikä asutettu koskaan arabimaiden toimesta. Toisen maailmansodan jälkeen on pakolaisongelmaa ollut monin paikoin ja heidän määränsä koko maailman mittakaavassa arvioidaan olevan 100000000. Arabit ovat ainoita, jotka eivät ole mitenkään hoitaneet omien rotuveljiensä asiaa, vaikka tilanpuutetta ei voi syyttää. Eikä varojen puutetta.

 

q       Arabit edustavat kahdeksaa kansakuntaa, juutalaiset ovat yksi kansa, Israel. Käydyissä sodissa arabeilla on aina ollut suuri määrällinen ylivoima, mutta Israel on aina säilynyt.

 

q       PLO:n peruskirja puhuu edelleen juutalaisen valtion tuhoamisesta. Palestiinalaiset ovat jo saaneet Israelin valtion kokoon nähden merkittävän osuuden ja itsehallinto-oikeuden. Israel on jopa antanut aseita palestiinalaisten turvallisuusjoukoille sisäisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Mutta vihanpito vain jatkuu ja systemaattinen juutalaisvihankylvö lapsiin aloitetaan jo leikkikoulussa.

 

q       Jordanian vallan alla juutalaisten pyhiä paikkoja tuhottiin ja häväistiin. Juutalaiset eivät saaneet vierailla pyhinä pitämillään paikoilla. Israelin vallan alla kaikki uskonnot, myös muslimit, saavat vapaasti mennä ja tulla ja harjoittaa uskontoaan.

 

q       YK oli hiljaa kun Jordania tuhosi 58 synagogaa Jerusalemissa, häpäisi juutalaisen hautausmaan Öljymäellä, esti juutalaisia vierailemasta Jerusalemissa ym. Mutta kun Israelista on kyse YK tehtailee jatkuvasti sitä arvostelevia julkilausumia. Israel on ainoa YK:n jäsenvaltio, jolla ei saa olla edustusta turvallisuusneuvostossa. Punainen Risti ei myöskään ole hyväksynyt Israelia jäsenekseen.