Matteus 4 -protokolla” -huijaus



Jo jonkin aikaa USA:ssa, aina vuoden 2014 alkupuolelta, karismaattiset mediat kuten Charismamedia ja Beliefnet, ovat lähetelleet sähköpostilistoillaan oleville mainosta ”vallankumouksellisesta” uudesta kirjasta: ”The Bible's Healing Code Revealed” (Raamatun parantumiskoodi paljastettu), joka kertoo Raamatussa olevan ”koodin” jolla syöpäsairaat voivat parantua ilman lääkkeitä ja kalliita hoitoja. Kirjan mainos tuli omaankin s.postiini, koska seuraan mitä hullutuksia karismaattinen liike kulloinkin kehittää. Mainittakoon, että Charismamedia julkaisee mm. laajalevikkistä Charisma -lehteä ja on muutoinkin yksi karismaattisen liikkeen ehdottomia kärkipään toimijoita mediakentässä.


Charismamedia lähettää ns. ”sponsoreidensa” mainosviestejä oman logonsa alla. Kun Charisma saa rahaa niin mainostaja saa näkyvyttä heidän mediansa kautta. Kuten karismaattisessa liikkeessä tapana on, asiasisältö saa olla miltei mitä tahansa, humpuukia ja huijaustakin. Raamatullinen arviointi ja kritiikki saa antaa sijaa mammonalle. Saman mallin mukaan toimii osittain myös Suomen kristillinen media: TV, radio ja kirjakustannus. Esim. Pirkko Jalovaara sai hyvin tukea mm. TV7 puolelta ja radio Deiltä aina paljastumiseensa saakka. Tämä siitä huolimatta, että hänen toiminnastaan varoittajia oli useita jo vuosien ajan. Kirjakustantajissa löytyy toki poikkeuksiakin. Mm. Perussanoma on hyvin pitänyt pintansa eikä julkaisi samaa maailmalla menestyvää karismaattista ja uusevankelikaalista hömppää, kuten eräät toiset kustantajat.


Karismaattinen liike ratsastaa paljolti sairaiden parantamiseen liittyvillä teemoilla.


Sairaiden parantaminen on keskeistä myös New Thought -liikkeessä, josta versoi Christian Science, Kristillinen Tiede -liike (ks. http://www.kristitynfoorumi.fi/karismesmer.html ). Suomessakin toimii lukuisa joukko erilaisia aatteita edustavia parantajia, myös kristillisessä kentässä. Monessa kristillisessä kokouksessa ”tiedonsanat” ja ”profetiat” sinkoilevat, kun julistaja kertoo mitä sairauksia kokousväen joukossa nyt paranee. Sairaita ja epätoivoisia apua etsiviä ei voi syyttää siitä, että he hakeutuvat parantajien käsien alle ja kuuntelevat heidän kauniita lupauksiaan. Näiden parantajien joukossa on oman etunsa eteen toimivia hyväksikäyttäjiä ja myös niitä petettyjä, jotka ovat imeneet itseensä karismaattisen liikkeen ”uskon sana” ja ”menestys” -oppeja. Kristityt saisivat olla iloisia siitä, että joku näistä toimijoista välillä paljastuukin. Surullista sen sijaan on, että tällaisella toiminnalla näkyy silti olevan jatkuva tilaus kristillisessä kentässä.


Charismamedian logon alla sen yhteistyökumppanin viesti alkaa: ”Hyvä lukija, haluaisin todella nähdä, kuinka ateisti haluaa selittää TÄMÄN...”. Kerrotaan Marylandin ”raamatuntutkijoiden” tutkineen tiettyjä UT:n jakeita ja löytäneen ”jotakin, jota eivät olleet odottaneet”. (Myöhemmässä samanlaisessa viestissä mainitaan ”tutkija Kentuckysta”). Se jokin on ”muinaisten kirjoitusten salaperäinen viesti parantumisesta”. Löylyä lyodään lisää väittämällä, että ”yksi Amerikan tärkeimmistä lääkäreistä (t. tohtoreista)” todistaa menetelmän puolesta. Videon katsomiseen houkutellaan sanoen, että sen jälkeen ”näet Raamattusi aivan uudessa valossa”. Viestin allekirjoittaja on Brian Chambers, Health Revelations. Nettisivu healthrevelations.com jopa kertoo, että on olemassa ”poliittinen paine” siihen, että nettisivusto suljettaisiin netistä. Näin kuulijaa ja katsojaa valmistetaan häntä hyödyttävään suureen salaisuuteen, jota vastaan jumalaton maailma on salaliitossa.


Kyseinen video on pitkä ja tympeäkin luentomainen esitys, joka tapa esiintyy netissä siellä täällä, esim. sijoitusmaailmassa vaikuttavan Stansberry Investment -yrityksen mainoksissa. Sitä voisi kuvata hyökkääväksi ja jopa agressiiviseksi vaikuttamiseksi. Mainos alkaa sanoilla: ”Laittoiko Luojamme syövän parantamismenetelmän 'koodin' muinaisen Raamatun sivulle 859?”


Video koostuu tekstiruuduista, jotka samalla luetaan ääneen videon katsojalle. Ruutu ruudun perään katsojaa ja kuulijaa valmistetaan valtavaa, suurta, ainutlaatuista ja sensaatiomaista tietoa varten mutta itse tieto jää tässä vaiheessa saamatta. Sen sijaan katsoja ohjataan esityksen lopussa olevan linkin kautta healthrevelations -sivustolle, jonka otsikossa komeilee ”Dr. Mark Stengler”. Nämä kaksi nimeä: Brian Chambers ja Mark Stengler ovatkin koko ajan läheisessä yhteydessä.


Mark Stengler on tunnettu luonnonlääketieteen toimija Amerikassa ja hänellä on yritys, joka menestyy näiden tuotteiden myynnillä. Stengler esiintyy myös TV -kanavilla. Hän sanoo olevansa kristitty. Stengler on ”luonnonlääketieteen tohtori”, ei siis suoraan lääkärin oppiarvon omaava, puhumattakaan tohtorin oppiarvosta. Hän on luonnonlääketieteen harjoittaja, sitä opiskellut ja siitä tietoutta hankkinut. Brian Chambers antaa ymmärtää Stenglerin olevan Matteus 4 -menetelmän takuumiehenä. Taustalla lienee puhdas bisneskuvio josta karismaattinen kustantaja, Chambers ja Stengler hyötyvät. Muutoin Chambersin kirja jäisi vähemmälle huomiolle. Stengler puolestaan saa mainosta karismaattisten ja muidenkin kristittyjen piirissä ja lisää potentiaalisia ostajia tuotteilleen. Kysymykseen, miksi hän esiintyy niin keskeisesti Chambersin kirjan yhteydessä Stengler vastasi, että Chambersin kirjaa myy hänen uutiskirjeensä kustantaja. Yhteistyössä on siis rakennettu bisneskuvio Raamatun ympärille. Kun monet, joukossa vakavasti sairaita, alkoivat esittää kritiikkiä ja kysellä Stenglerilta asiasta, tämä vaikeni ja mm. sulki – ainakin joksikin aikaa – Facebook -sivunsa.


Raamatun sivun 859 sisältö on eri Raamatuissa ja käännöksissä erilainen, koska sivumääräkin on erilainen. Esim. omassa vuoden -38 Raamatussani sivulla on Jer. luvun 16 loppu- ja luvun 17 alkuosa. Eräs toinen eng.kiel. Raamattuni taas on tuolla sivulla Matteuksen 12 luvussa – ei 4:ssä. Siksi ”raamatuntutkija” ja ”asiantuntija” olisi voinut jättää sivunumeron mainitsematta. Entä mistä Matteus 4 luku koostuu? Luku alkaa kuvauksella, jossa perkele kiusaa Jeesusta erämaassa. Jae 2 mainitsee Jeesuksen 40 päivän paaston. Jakeessa 12 Jeesus lähtee Galileaan ja tapaa Simonin, eli Pietarin ja Andreaan. Hän kutsuu heidät seuraamaan itseään. Sitten Jeesus tapaa Jaakobin ja Johanneksen ja kutsuu heidät. Loppujakeissa kerrotaan Jeesuksen opettaneen Galilean synagogissa ja kuinka Hän paransi ”kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli” j. 23. Luku päättyy mainintaan kansan paljoudesta, joka seurasi Jeesusta. Siinä kaikki. Ei hyvällä tahdollakaan mitään jumalallisen parantamisen ”koodia”.


Kiistämättä asiallisella paastolla on terveydellistä vaikutusta. Mutta kaikki eivät voi paastota. Lääketehtaiden satojen tuhansien miljardien bisnes maailmassa on todellisuutta sekin ja usein bisnes menee sairaan edun edelle. Liiallinen medikalisaatio on yksi yhteiskuntamme vitsaus ja näyttää, että joissakin tapauksissa lääkärit saattavat toimia liiaksi lääkevalmistajien ehdoilla. Olen täysin sitä mieltä, että sopivassa mittakaavassa osa luonnonlääketiedettä (kuten yrtit, vitamiinit, hivenaineet, kalaöljyt) on varteenotettava apu ja myös varsinaisen lääkehoidon tuki. Uskon niin ja itsekin käytän eräitä hyväksi todettuja valmisteita. Näiden kahden välistä yhteistyötä ja tutkimusta tulisi lisätä sairaan ihmisen hyväksi, eikä olla eri puolilla. Olisi hienoa, jos lääketieteen ammattilaiset jo perusterveydenhoidossa tutkisivat asiakkaan vitamiini- ja hivenainetasot. Chambers kuitenkin tekee ovelasti itse bisnestä alistaessaan lääkekritiikkinsä palvelemaan kirjansa myyntiä. Hän vetoaa ihmismieleen kertomalla, kuinka lääketehtaat ovat visusti hiljaa kaikesta tämäntapaisesta ilmaisesta parantamisesta, koska jos ihmiset tietäisivät totuuden, ne menettäisivät miljardibisneksensä.


The Bible's Healing Code Revealed -kirjaa myydään siis ovelasti luonnonlääketieteen ja Stenglerin kirjan ohella. Chambers muistaa toki mainita: ”Tietenkään ei koskaan ole mitään takuuta syövän suhteen” ja jarkaa: ”Mutta yksi asia on varma: tarvitset jokaisen mahdollisen aseen haltuusi.” Hän viittaa mahdollisuuteen, että Raamatussa olisi salattu tieto monen muunkin sairauden, ehkä kaikkien sairauksien, parantamiseen. Näin Chambers toimii juuri kuten New Thought ja Christian Science -liikkeiden opettajat, joiden mukaan Raamattu on pääasiassa muinaisen parantamistiedon lähde. Chambersin mainoksesta ja nettisivuilta on turha etsiä evankeliumia tai muutakaan raamatullista tietoa ja opetusta.


Nettisivuilta käykin ilmi, että Kristuksen ristiinnaulitsemisen tärkeä anti on Hänen orjantappurakruununsa, koska orjantappura sisältää sydämelle ja verenkierrolle elintärkeitä aineita. Tämän todisti jo 1800 -luvulla muuan ”tri Green”, mutta kun tieto alkoi levitä maailmassa orjantappuralääke kiellettiin vaarallisena, näin väitetään. Viittaus siis ”salaliittoihin”. Kristuksen syntymän anti puolestaan on puu, josta saadaan suitsuketta. Sitä sisältävä tuote poistaa nivelkivut ja -tulehdukset, ”jopa 7 päivässä”. Raamatussa esiintyvä kasvi voi olla avain Alzheimerin tautiin ja dementiaan. Raamatusta löytyy ohjeet kroonisen tautitilan parantamiseen ilman lääkkeitä. ”Oikea” raamatullinen oliiviöljy (ei kaupan oliiviöljy) auttaa vaikka mihin vaivaan. Verensokeri, kolesteroli, diabetes, kaikki voidaan parantaa Raamatun ohjeilla. Raamatusta löytyy myös ohjeet oikeaan ruokavalioon, jne., lupaa Chambersin kirjamainos: ”Kiitos Jumalalle tästä päivästä... tunnen oloni fantastiseksi”, se hehkuttaa.


Mainosvideossa Chambers muistaa mainita, että ”todellinen parantuminen tulee Jumalalta”. Tällä tavoin hän hankkii luottamusta kristityltä lukijalta. Matteus 4 -menetelmä yhdessä Stenglerin oppien kanssa voi poistaa nivelkivut, liikalihavuuden, stressin ja ahdistuksen, masennuksen, väsymyksen, jne... Lopuksi Chambers vetoaa aidon käärmeöljykauppiaan tavoin: ” …koska lahjasi ovat täysin ilmaisia, voimme taata niiden saatavuuden vain lyhyeksi ajaksi. Varmista omasi ja tee tilauksesi nyt! Sillä hetkellä, kun toimit me kiirehdimme toimittamaan ilmaiset lahjasi ovellesi. Mutta jos odotat liian kauan on vaara, että joku toinen saa ne sijastasi...” Mainosvideon lopussa oleva linkki johtaa sivulle, jossa tarjotaan Stenglerin Health Revelations uutiskirjeen ”koetilausta” hintaan 19 USD. Tilauksen tehneet saavat ilmaiseksi ”The Bible's Healing Code Revealed” -kirjan, jonka kirjoittajana mainitaan siis ”Brian Chambers”. Siinä kerrotaan ”askel askeleelta”, kuinka voit parantaa itsesi. Toinen ilmainen lahja on Mark Stenglerin paksu opus ”Natural Healing Encyclopedia”. Lisäksi vielä ilmainen bonus -kirjanen: rukousopas ”Hope and Healing”.


Mainosvideo esittää Chambersin ”raamatuntutkijana”, joka osasi yhdistää lääketieteestä saadut vinkit Matteuksen 4 luvun jakeisiin. Tästä nimi ”Matteus 4 -protokolla”. ”Itsenäiset, johtavien lääkelaitosten ja yliopistojen tiedemiehet ovat tutkineet” asiaa, väittää Chambers. Tietenkin ilman mainintaa dokumenteista tai lähteistä. Hänen mukaansa Raamatusta löytyvää tietoa on sovellettu hiirikokeissa hämmästyttävin tuloksin. Eräs Frank Halpern -niminen mies oli luusyövän takia toivottomassa tilassa, mutta kun hän päätti vielä yrittää Matteus 4 -menetelmää niin syöpä hävisi totaalisesti. Frankin kohdalla mainitaan, että ”nimi on muutettu”. Emme siis voi kuulla häneltä itseltään, kuinka ”Frank paransi itsensä”. Menetelmän kerrotaan perustuvan syöpäsolujen ravinnon saannin estämiseen, jolloin ne nääntyvät pois – viittaus paastoon.


Netistä ei löydy kirjailija Brian Chambersia. Epäilyttävä seikka on myös Brian Chambersin healthrevelations -nettisivusto. Siitä kertoo Irregular Timesin raportti, kirjoittajana Jim Cook. Sivuston omistaa Jason Pell -niminen henkilö. Tältä sivulta on linkki ”Jenny Thompsonin” besthealthnutritionals -sivulle, jonka myös omistaa Jason Pell. Miksi Brian Chambers ei itse omista sivujaan? Kaikilla asiaan liittyvillä sivuilla esiintyvät Chambersin kirja, Mark Stengler ja luonnonlääketuotteet. Niissä on mainintoja, kuten: ”Tämän sivuston informaatio ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi lääketieteelliseksi neuvoksi eikä ohjeeksi... lukijoiden tulee olla yhteydessä asiaatunteviin lääketieteen ammattilaisiin terveytensä ja hyvinvointinsa suhteen” ja ”nämä tuotteet eivät ole tarkoitettu minkään taudin diagnoosiin, hoitoon, parantamiseen tai ehkäisyyn”. Mark Stenglerillä on vielä oma sivusto markstengler.com mutta siellä hän ei mainitse sanaakaan Chambersin kirjasta eikä ”sensaatiomaisista” raamatuntutkimuksista. Itse asiassa herää epäilys, ovatko ”Brian Chambers” ja Mark Stengler yksi ja sama henkilö? Stenglerin mukaan hän ei ole kirjoittanut kirjaa Raamatun ”parantamiskoodista”. Joka tapauksessa ”Brian Chambers” on visusti sivussa kaikesta julkisuudesta asian ympärillä. Ainoa ”fyysinen henkilö” asiayhteydessä on Mark Stengler.


Ajatellaan vielä lisää. Kuvitteleeko joku todella, että jos ”itsenäiset” johtavien tutkimuslaitosten tiedemiehet (nettisivulla mainitaan University of Southern California,

Sinai Medical Center Chicago ja University of South Florida) olisivat tutkineet asiaa ja löytäneet mullistavan parannuskeinon, se pidettäisiin salassa? Sitten ”itsenäinen” lääketieteen ja raamatuntutkija ”Brian Chambers” tulisi omissa havainnoissaan samaan tulokseen. Kuka hänelle on kertonut tutkimuksista, joiden tuloksia em. laitokset eivät niitä kysyttäessä tunne? Tutkimuslaitokset tekevät arvokasta työtä ja usein tutkijat ovat motivoituneet etsimään ihan oikeasti parhaita ratkaisuja. Kilpailu niiden välillä on kovaa ja oikeasti ”vallankumoukselliset” tutkimukset tulevat kyllä julki. Vihjatessaan eräin paikoin salaliiton ja poliittisen painostuksen uhkaan koskien omaa kirjoitelmaansa, Chambers todella aliarvioi lukijaansa ja paljastaa häikäilemättömyytensä. Miksi karismaattinen liike tuottaa ja ylläpitää näitä huiputtajia? Kun liike joutuu valitsemaan rahan ja Raamatun välillä raha voittaa turhan usein. Mikä henki on siis voimakkaasti mukana – Pyhä Henki ei ainakaan toimi näin!


Entä mitä ihmiset ovat saaneet tarttuessaan tähän oljenkorteen? Sympatiani ovat täysin heidän puolellaan enkä mitenkään halvenna heidän tarvettaan avunsaamiseen. Asiaa tutkinut Liz Hurley kirjoittaa kristitystä Lydiasta, joka sairastaa 4 asteen syöpää. Epätoivoisena ja vaikutuksille alttiina hän katsoi mainosvideon joka teki häneen vaikutuksen. ”Juuri nyt olen valmis kokeilemaan mitä tahansa voidakseni elää pidempään.” Mainoksen lupaus ilmaisesta syövän parantamistiedosta, joka olisi kätkettynä Raamatussa, oli houkutteleva. Nettisivulla Lydia klikkasi painiketta jossa luvattiin ”ilmaista tietoa”. Loppujen lopuksi ”tieto” ei ollut ilmaista. Lydia joutui maksamaan 74 USD kirjapaketista, joka saapui 2 viikon kuluttua maksusta.


Paketissa oli Mark Stenglerin uutiskirje, Stenglerin Natural Healing -teos ja lopulta myös 40 -sivuinen lehtinen The Bible's Healing Code Revealed. Viimemainitusta lehtisestä n. 7 sivua käsitteli suuresti mainostettua Matteus 4 -protokollaa, joka olisi Raamatun parannuskeino syöpätauteihin. Liz Hurley sai sen luettavakseen ja antoi sen arvioitavaksi syöpätutkija Rob Seitzille, jolla on myös teologinen tutkinto. ”Luojamme ei 'koodannut' mitään tällaista. Tämä on uskomatonta, inhottavaa huijausta” oli hänen loppupäätelmänsä. ”Raamatun tarkoitus on ilmoittaa Jumala, se ei sisällä 'salattuja koodeja'. Matteus kertoo Jeesuksen menneen erämaahan ja paastonneen 40 päivää.”


Lyhyt maininta Jeesuksen paastosta kertoo siis siitä mitä Hän teki, ei mistään salatusta tiedosta, joka ”valaistuneiden” tulisi omaksua. Myös kristitty voi luisua okkultismin ansaan luopuessaan Jumalan antaman terveen järjen ja Pyhän Hengen valaiseman ymmärryksen varjeluksesta. Ymmärrettävästi erityisesti epätoivoinen ihminen on tähän altis. Mikä lopulta on tämä ”ihmeellinen”, ja ”Raamatussa salainen” Matteus 4 -menetelmä? Se on vähän hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio, jossa ei syödä leipää. Ruokavalion lisäksi menetelmään kuuluu paastojaksoja. Siinä kaikki.


Vaikka ruokavalio on oikein toteutettuna toimiva keino erilaisiin vaivoihin ja joissakin vaivoissa jopa välttämätön, Raamattu ei tietenkään kiellä esim. leivän syömistä. Leipä on aina ollut ihmiskunnan perusravintoa. Seitz muistutti, että Matteuksen 6 luvun Isä Meidän -rukouskin mainitsee sen. Matteuksen 14 luvun ruokkimisihmeessä Jeesus otti 5 leipää ja 2 kalaa jakaen siitä syötävää 5000 miehelle plus naiset ja lapset, jne. On todella huijausta antaa ymmärtää, että Matteuksen 4 lukuun piilotettu ”salainen tieto” kertoisi leivän ja hiilihydraattien poisjättämisen olevan raamatullinen parannuskeino syövälle.


Kuten edellä mainitsin, mainoksessa esiintyvät yliopistot eivät tunne asiaa. Niissä ei ole tehty mainoksen väittämiä tutkimuksia. Mm. University of South Florida ilmoitti, että mainoksen väite ei ole totta ja ”on erittäin ikävää, että nimeämme käytetään tällä tavalla”. Yliopiston mukaan se on valmis jatkotoimiin asiassa. Reportteri Liz Hurley yritti useita kertoja saada Stengleriltä vastauksia kysymyksiin mutta tuloksetta. Hän ei liioin löytänyt ketään ”Brian Chambersia” selvittämään lisää ”raamatuntutkimuksiaan”. Entä Hurleyn tapaama Lydia? Hän pettyi pahoin, kun vähähiilihydraattinen ruokavalio ei auttanut häntä.


Matteus 4 -protokolla (t. menetelmä) on taas yksi joidenkin karismaattista liikettä hyödyntävien henkilöiden keino ansaita rahaa sairaiden ja apua tarvitsevien kustannuksella. Amerikassa tällaista mainostamista kutsutaan nimellä ”scam”. Scam on ovela tapa luvata ihmisille kuu taivaalta, herättää heidän halunsa parantumiseen, rahansaamiseen tai muuhun niin suureksi, että se voittaa terveen järjen äänen. Scam -mainoksessa on aina myös tavalla tai toisella esitetty, että mitään varmaa ei kuitenkaan voida luvata. Näin tehdään mahdollisen oikeusjutun takia. Vastuu siirretään lukijalle, tilaajalle ja menetelmän kokeilijalle. Jos joku jättää lääkityksensä ja kuolee, kuten monet tapaukset karismaattisessa liikkeessä sairaiden pitäytyessä ”uskoonsa”, niin tässä tapauksessa ihmeen lupaaja voi aina vedota niihin tekstikohtiin, joissa mainitaan ettei varmuutta ole. Ihmisen käyttäytymistä pitkään tutkinut mainosmaailma tietää hyvin, että kun epätoivo tai jokin muu syy on kyllin voimakas, ihminen ”lukee” vain sen osan tekstistä, joka lupaa jotakin hyvää hänen tilanteeseensa ja tarttuu siihen.


Kaikesta tästä huolimatta karismaattinen media jatkaa tämänkin huijauksen mainostamista! Sairaiden ja epätoivoisten ihmisten huijaaminen Raamattua vääristelevässä parantamistoiminnassa on yksi inhottavimmista huijauksen muodoista. Sitä voi tehdä vain henkilö, joka omassatunnossaan on turta toisten hädälle ja surulle. Toiminta tuottaa häpeää ja pahaa mainosta koko kristikunnalle. Kristittyjen joukossa on monia väärämielisiä, oman etunsa vuoksi häikäilemättömästi toimivia saalistajia. Heidän menestystään auttavat monet muut, ne joiden usko rakentuu illuusioiden, naiviuden, vaurauden, vallan ja maineen varaan. Tämäkin tapaus osoittaa jälleen kerran, kuinka kritiikittömästi karismaattinen media toimii mainostaessaan jopa huijausta ja raamatunvastaista toimintaa.


Juhani Aitomaa